sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus

Tuli ja meni


Juhannus alkaa olla loppusuorilla, mökillä pakkaillaan tavaroita ja valmistaudutaan iltapäivän kotiinpaluuseen. Hassua, että sekin juhla meni taas hujahtaen. 
Aloitimme juhannuksen perinteiseen tapaan Powerparkista. Tällä kertaa olimme siellä vasta aattona, jota emme ole ennen kokeilleetkaan. Illaksi ajelimme mökille saunomaan ja viettämään aikaa. 





Paras kesäruoka: savustettua lohta ja uusia perunoita!


Sää ei tänä vuonna suosinut, mutta pystyimme silti lauantaina istuskelemaan ulkona ja korkkaamaan skumpan, jota en aattoiltana ehtinyt korkata. Skumppa on muuten samaa kuin viimeksikin mökillä (klik!)

Nyt vielä viikko lomaa, mukavaa kesäkuun loppua!


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesäsiivous

Pukeutumishuoneessa


Pukeutumishuoneessa uhkasi talven aikana käydä juuri niin kuin pelkäsinkin; se meinasi muuttua uudelleen kaiken ylimääräisen tavaran varastoksi. Säilytin siellä ainakin kuukauden kirpparitavaroita, ja kaikenlaista muutakin sälää nurkkiin aina kertyi. Viime viikolla sain kuitenkin huoneen siivottua ja ikkunat pestyä, ja vaihtoipa tavarat vähän järjestystäkin. Ai että nyt on taas ihana siellä meikkailla ja puuhailla! 


Tässä on muuten lapsuuteni lempimekko: 


Ei toki oma, mutta pukeutumisleikkien prinsessamekko, ja taisi se olla yhdessä joulujuhlassakin roolivaatteena. Aikuisena olen sen pelastanut mukaani, mutta nyt vasta se pääsee arvoiselleen paikalle, esille ihasteltavaksi. Valitettavasti helman ja hihansuiden ohut kangas on pahoin repeytynyt, niin sitä ei voi oikein pitää kokonaan roikkumassa. Tajusin juuri, että tästä kankaastako juontaa juurensa ikuinen ihastukseni turkoosiin väriin? Tuon kauniimpaa kangasta en nimittäin edelleenkään tiedä. 



Kaapin päällystän tavarat saivat vähän vaihtaa paikkaa. Hajuvesiä näyttää tällä hetkellä olevan pelkästään Avonilta ja vielä yksi Trukista ostettu feikki, jonka omenan tuoksu tuo aina sen matkan mieleen. Tuollaiset vähän halvemmat hajuvedet riittävät minulle, käytän kyllä joka päivä. Vuittonin laatikko pysyy kaapin päällä peittämässä sen takana seinässä olevia hyllynkiinnikereikiä, ja sen päälle löysin pitkästä aikaa ihanan Marilynin kepeän kesäkuvan. Kunpa täälläkin alkaisi jo bikinikelit!


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Valmiina juhlaan!

Kesän aloitus


Pidän oikein paljon juhlista. Sekä vieraana olemisesta että emännöinnistä. Meillä vain on melko vähän sellaisia juhlia, joihin saa laittaa parhaat päälle ja pakottaa miehenkin pukuun. Mutta juhlat kuin juhlat, pienemmätkin kekkerit käy, ne ovat yhtä kaikki mukavia. 

Nyt meillä on menossa poikkeuksellisesti kolmen viikonlopun juhlaputki - viime viikonloppuna juhlittiin miehen vanhimman tyttären kihlajaisia ja tänään illalla ollaan menossa naapuriin juhlistamaan tuoretta ylioppilasta, unohtamatta tietenkään omaa ensimmäisen luokan päättäjää, joka kohta tuleekin koululta todistuksen kanssa. Ensi viikonlopun juhlien teemana on monta asiaa, ja omalta osaltani siihen liittyy vielä loman aloituskin, ei hullumpaa!

Tänään ehtii kuitenkin puuhastella vielä monta juttua ennen juhliin valmistautumista, joten nyt kupillinen kahvia ja hommiin!

Onnea kaikille joilla juhlimisen aihetta on ja ihanaa kesäkuuta!