tiistai 30. kesäkuuta 2015

Blogin nimikkokukka

Kalliokielo


Blogi on saanut nimensä kauniista ja herkästä puutarhamme kukkijasta, kalliokielosta. Kielo kukkii tässä alkukesästä, ja leviää varsin hyvin. Sitä on meillä jo useammassa kukkapenkissä, mutta näin kaunis saa ollakin.

Aikoinaan olisin halunnut kalliokieloa hääkukakseni, mutta se ei häiden ajankohdan vuoksi ollut mahdollista. Blogin nimen inspiraationa se sen sijaan on ollut!



maanantai 29. kesäkuuta 2015

Päiväkahvilla

Paviljongissa


Tiesin, että paviljongista tulee kesän lempipaikka. Nyt siellä on kahviteltu ensimmäisen kerran vieraidenkin kanssa, kun pari ystävää kävi päiväkahvilla. Seuraavan kerran taidan kutsua sinne jonkun viinilasilliselle?!





Ihana tuliaishortensia!
 
 
Hyvää uutta viikkoa ja maanantaita!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Karvaista ja punaista

Unikot nimittäin!


Unikot kukkivat meillä yhdessä penkissä, uima-altaan reunustalla. Unikoissa on vain se huono puoli, että ne kukkivat äärettömän lyhyesti eikä niitä  sen vuoksi juuri kannata maljakkoonkaan leikata. Kauniita hetkisen kuitenkin!
 
Tässä vasta nupullaan...

 
...ja täydessä kukassa!

 
 
Aika herkullisen värisiä, eikö?


perjantai 26. kesäkuuta 2015

L O M A

L O M A


Hei me lomaillaan!! Mikä fiilis, tää on ihan yksi parhaista tunnelmista; loman ensimmäinen ilta, kaikki ihanuus vastaedessä päin. Nyt korkataan skumppa ja kilistellään rauhassa loman ja kesän kunniaksi; oletan että josko ne säätkin tästä vähän paranisivat kun kohta heinäkuuta mennään.



Mahtavaa viikonloppua kaikille!!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Terveiset

Puutarhasta


Puutarhassa kukoistaa, säästä huolimatta. Alkukevään kukat ovat jo lakastuneet ja kohta odotellaankin pionien loistoa. Tässä muutamia kuvia puutarhasta!

Mansikoita ei ole meille koskaan istutettu, mutta näin runsaana ne taas tänä vuonna kukkivat :)



Kärhö kukkii pergolan ympärillä kauniisti.


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannuspäivänä

Kun satoi ja paistoi!


Juhannuspäivänä herättiin kaatosateeseen. Aamupäivä hengailtiinkin mökissä pientä kävelylenkkiä lukuun ottamatta, kunnes tuli aika alkaa savustamaan lohta. Savulohi on toinen perinteinen juhannusherkkumme, jota ilman ei varmaan voi koskaan enää juhannusta viettää ;)


Ruuan jälkeen sade oli tauonnut ja aurinko lämmitti jo niin paljon, että tuli vietettyä tämän vuoden ensimmäiset tunnit oikein "oikeasti" aurinkoa ottaen. Loppuilta fiilisteltiinkin hyvää säätä, käytiin ajoissa saunomassa ja rohkeimmat meressä uimassakin.



 
Siinähän se tämän vuoden juhannus menikin, sunnuntaina oli vuorossa pakkaaminen ja loppusiivoukset, illalla kotiin.
 
Aurinkoista (?) viikkoa!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannusaaton tunnelmia

Mökiltä


Juhannusaaton tunnelmapaloja...
Aattoa vietettiin osittain pilvisessä, mutta sateettomassa säässä. Lipunnoston aikaan illalla aurinko kuitenkin näyttäytyi ja paistoi loppuillan täydeltä terältä, saimme siis nauttia aatosta terassilla, saunan lämmityksen ohessa.
Pienen pieni sammakko löytyi nurmikolta :) ja pääsi hetken ihastelun jälkeen takaisin kukkapenkkiin.

Aattona syödään perinteisesti ensimmäisen kerran uusia perunoita, nam!

Ruuan päälle sain oman hiljaisen hetkeni kirjan parissa terassilla, jälkiruokana lasillinen punaviiniä ja irtokarkkeja :)

Illalla kilisteltiin juhannuksen kunniaksi roseekuoharilla.

Ilta ja maisemat olivat jälleen kerran kauniita.
 
 
Tänään sen sijaan sataa; mitähän sitä keksisi?!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusterveiset

Mökiltä


Viikko se taas vierähti kovin kiireisesti- ehkä tämä hoppu pian laantuu? Tänään saavuimme joka tapauksessa kolmeksi päiväksi mökkimaisemiin viettämään juhannusta. Isolla porukalla ollaan, ja luvassa on varmaan ihan hauska perhejuhannus. Pieni rauhaantumisen aika ennen lomaa. Toivon mukaan säät hellivät meitä, tänään saavuimme kevyeen sateeseen.
 

Muistatteko, kun tässä postauksessa odottelin naapurin saunamökkiin saunojia? No, nyt kesä on saapunut ja sauna lämpiää!
Blogillekin liikenee ehkä aikaa toisella tavalla täällä mökin rauhassa, kun pakottavia hommia ei ole ruuanlaittoa ja tiskaamista lukuunottamatta.
 
Mukavaa juhannuksen aikaa!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Pyörävaja

Pientä laittoa


Reilusti yli kymmenen vuotta vanhat rakennukset tarvitsevat jo kovasti kunnostusta. Kevään aikana ollaan saatu ylläpitomaalattua pyörävaja ja ulkovarasto sekä uima-altaan aidat, jotka ovat vähän nuoremmat. Pelkkä seinien pesu ja maalaus tekee ulkorakennuksille ihmeitä ja nyt ne ovatkin kuin uudet!
 




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mitä odotan

Kesälomalta


Kesäloma-aika alkaa lähestyä ja edessä siintää ihanat neljä viikkoa joutilaisuutta (?), aikatauluttomuutta ja yhdessäoloa.
 
Pitkä loma on näin työssäkäyvälle yksi vuoden kohokohdista, ja siihen latautuukin paljon odotuksia. Olen kuitenkin viime vuosien aikana pyrkinyt siihen, etten eläisi vain lomaa varten, ja että nauttisimme täysillä ihan koko kesästä eikä vain lomaviikoista. Loma-aikaan kuitenkin väkisinkin kasautuu ennakkosuunnitelmia ja ajatuksia, ja toisaalta loman suunnittelu onkin yksi parhaista kohdista alkukesässä.
 
Mitä minä siis odotan tämän vuoden kesälomalta?
 
1. Reissaamista
 
Aiemmissa postauksissa (löytyvät Matkat -tunnisteen alta) olenkin kertonut lomareissaamisistamme ja täällä tulevan loman matkasta. Tänä vuonna reissu on heti loman alkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin pääsemme kunnolla irti arkirutiineista, saamme rentouttavan maisemanvaihdoksen ja reissun jälkeen on vielä reilut kolme viikkoa lomaa jäljellä - superia! Suunnitellun reissun lisäksi toivon että teemme myös jonkin ex tempore reissun kotimaassa - varsinkin kun tähän taloustilanteeseen myös kotimaan matkailua olisi erittäin suositeltavaa kannattaa.
 
2. Laiskottelua
 
Mun lomaan kuuluu yhtenä olennaisena osana vain oleminen eli puhtaasti laiskottelu. Voin ihan hyvin viettää päivän auringossa lojuen kirjaa lukien tai torkkuen - toki se nykyään on lähes mahdotonta, mutta osa päivääkin piisaa :D 

3. Mökkeilyä
 
Lomapäivien viettäminen mökillä tekee lomasta vielä vähän erilaista. Toivon mukaan ehdimme rauhassa myös mökkeillä, veneillä, saunoa yömyöhään ja nauttia luonnon rauhasta.

4. Hyviä kirjoja
 
Aika lukemiseen on hieman vaihtelevasti. Lomalla ehtii lueskella enemmän ja uppoutua kiinnostaviin tarinoihin tai ihan vaan hömppäkirjallisuuteen. Luen autossa, auringossa, terassilla, sadepäivänä...oikeastaan aina kun mahdollista. Olen taas talven aikana kerännyt kiinnostavia pokkareita kirppareilta odottamaan lomaa - kirjaston kirjoja luen muulloin. Kirpparipokkareissa on myös se hyvä puoli, että niitä voi huoletta jättää reissukohteiden kirjahyllyihin, jotka varsinkin hotelleissa ovat varsin tavallisia. Ne ovat myös suhteellisen kevyitä verrattuina kovakantisiin, ja helppo kuljettaa laukussa. Eikä niillä ole niin väliksi, vaikka sivut tahmaantusivat aurinkorasvaan tai päälle kaatuisi lasillinen, toisin kuin kirjaston kirjoilla :)
Mökillä laiskotellen lukemassa kirjaa; monta tavoitetta yhdellä iskulla!
 
5. Suunnittelemattomuutta
 
Se, että joka paivälle ei ole suunniteltua ja organisoitua ohjelmaa, on ihan must. Aamulla nukutaan niin myöhään kuin unta piisaa, syödään aamupalaa rauhassa ja vain ollaan. Heti ei tarvitse miettiä, mitä töitä tai hommia tänään tehdään ja voi tosiaan vaikka ihan yllättäen lähteä ajelemaan jonnekin, leikkipuistoon, uimaan tms. Illalla taas saatetaan kukkua myöhään yöhön, pelailla terassilla tai vain olla ja ihmetellä maailman menoa.
 
6. Hommia
 
Toisaalta loma on myös oivaa aikaa aloittaa tai saattaa loppuun erinäisiä projekteja. Tänä kesänä meidän terassin aita -projekti taitaa ainakin sijoittua lomalle, mutta sitten se onkin varmaan muutamassa päivässä ohi kun on täydet päivät aikaa niitä värkätä.
Yksi viime kesän projekteista, joka todistetusti on valmistunut ainakin suurimmaksi osaksi :)
 
7. Juhlia
 
Muutamat illanistujaiset olisi kiva lomalla viettää, kotona terassilla ja/tai vieraisilla. Loma-aikaan illanistujaisia voi viettää minä päivänä tahansa, mikäli aikataulut muutoin osuvat kavereiden kanssa yksiin, eikä aina tarvi odottaa viikonloppua. Illanistujaiset voivat olla sellaista leppoisaa yhdessäoloa kavereiden kanssa, hyvää ruokaa ja juomaa. Loma loppuu Vauhtiajot-viikonloppuun, joka tunnetusti on yksi kesän parhaista viikonlopuista, joten ainakin tämä juhlatoive toteutuu.

Vauhtiajoissa vuonna 2013 ja lavalla varmaankin Cheek :)
8. Aurinkoa
 
Olen ihan ehdottomasti aurinkoihminen ja nautin hellepäivistä yli kaiken, vaikka tukalaakin välillä on (varsinkin ilman ilmalämpöpumppua varustetussa talossa). Pyrin kuitenkin olemaan valittamatta ja otan kaikien irti yli 20 asteen lämmöistä (vähempi ei musta vielä tunnu kovin lämpimältä!), sitä aikaa kun on täällä niin olemattoman vähän!! Toivon mukaan tämä surkea alkukesä nyt kääntyy parempaan suuntaan ja lomalla saisi nauttia kunnon kesäkeleistä, varsinkin kun tänä vuonna emme aurinkoa lähde tapaamaan minnekään etelän maille.
 
9. Kulinaristisia nautintoja
 
Otsake nyt on ehkä vähän liioiteltu, mutta tarkoitan siis hyvää ruokaa ja juomaa. Lomalla grillaillaan paljon ja kokeillaan uusia reseptejä. Kesäherkut katoavat parempiin suihin ja illalla nautitaan lasillinen kylmää valkoviiniä tai roseeta. Odotan myös varsinkin reissuilla uusiin ravintoloihin pääsemistä, tai ylipäätään sitä että saa syödä ravintolassa, eikä aina tarvitse värkätä itse ;) Meidän perhe ei ole mikään fine dining -tyyppinen, vaan saatetaan nauttia hyvillä mielin buffet -lounaita tai pizzaa, pääasiassa siis se että on välillä jossain muualla syömässä kuin kotona. Juhannukseen kuuluu ehdottomasti maailman paras itse savustettu lohi!
 
10. Aikaa
 
Lomalla on aikaa tehdä kaikenlaista. Arki-illat tuppaavat jäämään vähän lyhyiksi, kun kotona ollaan kolmen- neljän välillä ja iltapuuhia aloitellaan viimeistään kahdeksan maissa. Harmittavan vähän ollaan taas ehditty tyttösenkään kanssa mitään touhuilla, joten lomalla aion paneutua oikein kunnolla peleihin, leikkeihin ja muihin mukaviin puuhiin tulevan eskarilaisen kanssa.
 
11. Hiljaisuutta
 
Hiljainen, lämmin kesäilta auringonlaskuineen ja uppoutuminen omiin ajatuksiin. Koettava kerran lomassa (kesässä).


Hyviä kesälomia ja joilla ei lomaa ole, hyvää kesää!
 


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Blogipolku

Uusi seurantatapa!


Hei, jollette ole huomanneet, olen lisännyt oikeaan sivupalkkiin seurantanapin Blogipolkuun, mikäli joku käyttää sitä! Itse ehdin tottua Blogloviniin, joten saa nähdä käytänkö muiden blogien seuraamiseen Blogipolkua tulevaisuudessa lainkaan mutta Kallion Kielo sieltäkin nyt löytyy! 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Powerpark

Sateisena lauantaina


Lauantaina vietimme koko päivän Powerparkissa, Tehyn järjestämässä yksityistilaisuudessa (7000 hengelle...). Huvipuistossa vierähtää vallan helposti koko päivä, olimme paikalla n. 20 minuuttia aukeamisen jälkeen ja lähdimme viimeisten joukossa illalla seitsemältä pois. Menneinä vuosina olemme sattuneet Poweriin aina sellaisina päivinä, että väkeä ei ole ollut paljoa, joten nyt jouduimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla jonottamaan laitteisiin, joka tietenkin vei aikaa. Iltapäivällä alkanut sade kuitenkin tyhjensi puiston melko tehokkaasti, ja päivän viimeiset tunnit saimmekin painella laitteisiin oikeastaan lainkaan jonottamatta! Olimme varautuneet sateeseen, joten pärjäsimme hyvin loppupäivänkin.
Powerparkin hurjasta uutuudesta, Junker-vuoristoradasta olettekin jo varmaan kuulleet. Tulipa sekin sitten testattua! Olin kahden vaiheilla, uskallanko hypätä kyytiin (varsinkin kun turvakaaret näyttävät aivan olemattomilta) mutta lopulta jonojen vähettyä päätimme käydä laitteen testaamassa. Jonossa jouduin melkoiseen paniikkiin ja meinasin jo perua menoni, mutta sitten yhtäkkiä pääsimmekin jonon ohi kyytiin (useat jonottivat vaunun etupenkille pääsyä) ja se oli menoa se! Ajo oli aivan mieletöntä, Junkerin kyyti on ehdottomasti hurjin laite missä olen koskaan ollut (ja kaikennäköistä on tullut testattua). Sitä en tiedä, uskallanko koskaan mennä siihen uudelleen (kuten on käynyt vapaapudotuslaitteen kohdalla, ei kiitos enää 72 metriin ja sieltä alas) mutta onneksi testasin.
Hyvä video Junkerin kyydistä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.
Ilme Junkerin jälkeen; adrenaliinit pikkuisen koholla!!
Powerparkin muista laitteista täytyy mainita ihana puuvuoristorata, joka tuntuu aina yhtä hurjalta mutta ihanalta. Samoin pikkuvuoristorata Joyride on aina testattava sekä hauska Neo's Twister jossa ei voi istua nauramatta. Lasten laitteista suuren suosion sai lasten vuoristorata jossa mentiin ainakin yli kymmenen kertaa (jos jonoa ei ollut, laitteen hoitaja antoi istua vaunussa aina uudelleen ja uudelleen), Jet Ski -vesilaite johon tyttö pääsi nyt ensimmäistä kertaa ja vanha kunnon viikinkilaiva.
Jet Ski

Powerparkin omat ruokapaikat olivat aika täynnä, joten kävimmekin syömässä viereisen kauppakeskuksen ravintolassa. Ei huono vaihtoehto, aikaakaan ei mene sen kummemmin kuin huvipuiston puolella jonottaessa.
Powerparkille pitää vielä antaa tunnustusta perinteisen siisteyden ja huolella toteutettujen yksityiskohtien lisäksi sympaattisten eläkeläisten työllistämisestä kesäksi. Puistossa on kaikenikäisiä työntekijöitä ja kaikki ovat kohteliaita ja palvelualttiita, mutta parhaat keskustelut tulee käytyä laitejonoissa nimenomaan näiden hieman vanhempien työntekijöiden kanssa. Mukava lisä puistopäivälle, saimme muun muassa muutamia yksityiskohtaisia tietoja Junkerin rakentamisesta, jotka vähän hälvensivät pelkoani laitetta kohtaan.

Keinussa on aivan ihanat maalaukset; yksi puiston sadoista yksityiskohdista.
Kesän huvipuistoreissu on nyt siis tehtynä, kiitos Tehylle lipuista!
(Kameraa ei ollut mukana eikä puhelimellakaan tullut montaakaan kuvaa otettua, joten tässä vain muutama hajanainen otos päivästä)