lauantai 31. joulukuuta 2016

2016

Vuosikatsaus

Viime vuonna tähän aikaan julkaisin ensimmäisen vuosikatsauksen (klik!). Teenpä tästä perinteen! Poistin muutaman mielestäni turhan kysymyksen edellisvuoteen verrattuna, mutta tässäpä katsaus vuodesta 2016:

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Jaa'a, mitäköhän tuo olisi...viime vuoden postauksessa lupasin tehdä jotain uutta mutta kävikö nyt kuitenkin vanhanaikaiset? Olin aikuisiällä festareilla (Jysäri). 
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tehdyt lupaukset?
Vuosikatsauksen tavoitteisiin peilaten: Olen ollut onnellisempi, säästänyt, aloittanut lisäopinnot ja käytiinpä kaksi kertaa ulkomaillakin. Mun akilleen kantapää vuodesta toiseen on tuo liikunta!!!! Mutta neljä viidestä, oikein hyvä!
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tytön ope ja uudet koulukaverit, töihin saattoi tulla joitain uusia tuttavuuksia. Naapuriystävysten kanssa lähennyttiin entisestään, jos enää voi. 
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
Miehen mumma ja kummisetä kuolivat vuoden 2016 aikana. 
5. Missä maissa vierailit?
Helmikuussa Lanzarotella (eli käytännössäkö Espanjassa) ja kesäkuussa Kyproksella.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et ole kuluneen vuoden aikana saanut?
Viime vuonna toivoin lisää aikaa ja sitä tietysti olen nyt vajaan työajan puitteissa saanutkin. Nyt toivon lisää tyyneyttä. 
7. Mikä päivämäärä tulee muistuttamaan sinua tästä meneillään olevasta kaudesta?
Mun ainokainen aloitti koulun 10.8.2016.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Ainakin se, että sain itseäni niskasta kiinni ja aloitin ne opinnot.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Jaahas. Töissä ainakin sattui pieni suuri pettymys, joka kuitenkin saattaa kääntyä vielä hyväksi. Kaikella on tarkoituksensa. 
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
En pientä flunssaa kummempaa. 

11. Mikä oli paras ostoksesi?
Edellä mainitut matkat, LV pikkulaukku, keikka-(Mikael Gabriel, Robin)  ja Vauhtiajoliput. Ulkoporeallas on ihan huippu. 
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Trumpin. 
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Arkeen - asuntolaina, bensa ja sähkö taitaa viedä ne suurimmat siivut.
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
No en mä nyt tiedä ihan todella, todella, mutta ainakin vähäsen innostuin siitä opiskelusta. Ja ensi vuoden joulunviettohaaveista. 
15. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua aina tästä kaudesta?
Angels Crying E-Typeltä tuli kuunneltua pari kertaa kesällä keikalla aika massiivisella hypetyksellä. Hank Solon Söpö. Robinin biisit, jostain syystä ne kaikuu meillä melkoisella repeatilla lähes päivittäin. 

16. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Matkustelleeni, levänneeni, säästäneeni. 
17. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Kiirehtineeni ja murehtineeni. 
18. Kuinka vietit joulua? Entä juhannusta?
Joulu vietettiin kotona, mummolassa ja anoppilassa, juhannus tuttuun tapaan mökillä. 
19. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Posse, Vain elämää.
20. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kirjathan tulikin tänä vuonna lueteltua, ehkä mieleenpainuvin oli se Villi vaellus
21. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut viime vuonna?
Tuo viha on niin voimakas sana. Pikemminkin on ehkä asioita joista en enää pidä yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta ne jääköön omaksi tiedokseni. 

22. Mikä oli vuoden paras elokuva?
No se Tatu ja Patu oli kyllä tosi hyvä aikuisellekin. Edelleenkin katson niin vähän elokuvia ettei nyt muuta tuu mieleen. 
23. Mikä piti sinut järjissäsi?
Meillä kotona asuvat tyypit, hyvät keskustelut ystävien kanssa (ja vähän samalla hauskanpitokin), rutiinit, vajaa työaika. 
24. Mikä poliittinen tilanne liikutti sinua eniten?
USA:n presidentinvaaleja tuli seurattua, kotimaasta tietekin sote-kuviot.
25. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneen vuoden aikana?
No kyllä se Trumpin voitto yllätti, mies yllätti silloin alkuvuodesta ehdottamalla itse ulkomaan reissua, tyttö yllätti sujuvalla lukemisellaan, Vaasan katkera taistelu päivystyssairaalasta yllätti. 
26.  Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole lupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
1. Suoritan nämä keskeneräiset opinnot kunnialla loppuun ja mietin samalla mitä jatkossa
2. Matkustan edelleen vähintään kaksi kertaa ulkomaille
3. Petraan ruotsin kielen taitoani, jota jatkossa saatan tarvita enemmän työssäni
4. Panostan vähän enemmän oman yrityksemme asioihin
5. Olen huippuäiti!

P.s. Älkää antako hyppivien fonttein häiritä, jostain syystä eivät taas tahdo asettua. 

Riemukasta mutta turvallista vuoden vaihdetta kaikille! 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulukuun kirjoja

Viimeisiä viedään


Kirjojen luettelointi alkaa olla loppusuoralla, ja kyllä se 40 täyttyi! Nyt onkin reilusti yli puolet kovempi haaste menossa sillä 100 kirjan vuosivauhdilla, mutta toki helpotan itseäni siinä laskemalla myös kaikki lastenkirjat mukaan. Mutta tässä toiseksi viimeiset, joulukuun aikana lukemani kirjat:

40. (lukuhaaste nro 2) Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa
1
Ylihyvä chick lit!
41. (3) Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
Tästä ei malttanut päästää irti!
42. (4) Titti Holmer: Onnellinen nyt
Perushöttöä, paljon esimerkkejä.
43. (5) Linda Rodriquez-McRobbie: Huonosti käyttäytyvät naiset
Myönnetään: Loppu meni lähinnä selailuksi. 

torstai 29. joulukuuta 2016

Olutleipä

Vielä ehtii uudeksivuodeksi!


Leivoin ennen joulua pakastimeen pari olutleipää, joista toinen nautitaan nyt vasta uudenvuoden aattona. Helppo valmistaa, aineet vain sekoitetaan yhteen!

Makea olutleipä

3 dl tummaa olutta (kuumenna kädenlämpöiseksi)
25 g hiivaa
1 dl siirappia
1 dl ruisrouhetta
1 dl kaljamaltaita
1,5 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita ainekset keskenään ja laita n. 1,5 litran kokoiseen vuokaan. Nostata tunnin ajan ja paista 175 asteessa tunnin ajan. 
Sopii muuten erityisen hyvin lohimoussen kaveriksi! (Graavi- tai kylmäsavulohta, smetanaa, ranskankermaa, punasipulia, tilliä). 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulutunnelmia

Kuvina


Joulu se tuli ja meni niin että hujahti. Aatto vietettiin kotosalla, joulupäivänä painateltiin Tampereelle saakka ja Tapanina nautittiin vielä jouluruuasta anoppilassa. Ihana joulu oli, ja nyt otetaan rennosti tämä viikko toipuen ja uuteen vuoteen valmistautuen. Tässä muutama kuva meidän aatosta!







Hyviä välipäiviä!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Lujasti valloittavat

Näitä otsikoita on vaikea keksiä!


Huomaan, että näihin kirjajuttuihin alkaa olla vaikea keksiä otsikoita. Ehkä ne pitäisi olla vain numeroita? Näin taitaa vuodenvaihteen jälkeen käydä mikäli jatkan tuota kirjaston lukuhaasteen raportointia. Lukuhaaste siis alkoi 1.12., ja tavoitteena on lukea 100 kirjaa 30.11.2017 mennessä. Lähdettiin molemmat, minä ja lapsi, tähän kunnianhimoiseen tavoitteeseen! Mutta nyt vielä tämän vuoden kirjoja:
37. Maaret Kallio: Lujasti lempeä

Tämä kirja ei nyt niinkään valloittanut, vaikka antoikin vinkkejä siihen miten päästää itsensä helpomalla nykypäivän paineissa. En lähtisi ensimmäisenä kuitenkaan suosittelemaan, paikoin jopa vähän tylsä, sorry vaan. 

38. Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet

Kirsi Ranto kertoo elämäntarinaansa ja enkelikokemuksiaan. CD-levy on vielä kuuntelematta. Avaa outoja syitä, miksi tangokuningatar hurahti äiti Amman oppeihin. 

39. Olli Pirhonen: Maailman valloittajat
(lukuhaasteessa nro 1)

Sen sijaan kolmesta rohkeasta miehestä merellä, vuorella ja avaruudessa kertova teos valloitti! Todella mielenkiintoista kerrontaa ja upeita kuvauksia näistä vaarallisista matkoista. Avasipa tuota avaruusseikkailuakin sen verran, että itse asiassa tekee mieli tutkia asiaa lisääkin. 

lauantai 10. joulukuuta 2016

Jouluisia puuhia

Pari viikkoa!


Seuraavat kaksi viikkoa taitavatkin olla melko toimeliaita...joulu pitää valmistella loppuun, muutama koulujuttu hoitaa alta pois ja tytön kaverisynttäritkin ovat odottaneet tänne asti järjestämistään. Joulujuttuja on onneksi tosi kiva tehdä! Viikonloppuna aion leipoa lihapullat ja olutleivän pakkaseen odottamaan sekä kirjoitella muutamat joulukortit. Ensimmäiset paketoitavatkin olisi hyvä tehdä valmiiksi, raivasin jo vaatehuoneeseen lahjoille tilaa että saa suureen koriin ja piiloon uteliailta katseilta :) Sunnuntaina aiotaan mennä kauneimpiin joululauluihin, sekin yritetty pitää yhtenä perinteenä. 
Joulukuun alussa saatiin viimeisetkin ulkovalot asennettua ja kippisteltiin sen kunniaksi lämpimällä glögillä, nam!

Tällaisia pipareita tänä vuonna, loput vielä koristelematta.

Paljon toki on jo tehtynä, piparit leivottiin jo viime viikonloppuna ja kotikin on suurimmaksi osaksi koristeltu joulukuntoon. Pyhien suunnitelmat alkavat hiljalleen muotoutua, aatto vietetään tänä vuonna kotosalla ja joulupäivän aamuna lähdetään varmaankin liikenteeseen ainakin siksi päiväksi. Jokainen joulu on vähän erilainen, tänä vuonna taitaa ensimmäisen kerran jäädä väliin perinteinen joulupäivän lounas appivanhempien luona. Mutta näin se menee kun on monta muuttuvaa tekijää, että aina jonkun pitää vähän joustaa! 

Joululta jäänkin viikon lomalle, joka saisi mun puolesta kulua pitkälti näin:
Kuva mökiltä jossa muutama viikko sitten vietettiin oikein rentouttava pidennetty viikonloppu, anopin Ainoissa tietenkin.

Eli paljon rentoilua ja löhöilyä, ennen vuoden vaihteen juhlimista ja alkavan vuoden uusia tuulia! 

Mukavaa viikonloppua!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Viimeisin

Kerta


Viimeisin asia jonka ostin?
Eilen tein normaaleja ruokaostoksia, vähän jo hilloja jouluksi, kalenteriin ensi vuoden välilehdet (kerrankin näin ajoissa!) ja tytölle joulujuhlaan sukkahousut. 
Paikka johon viimeksi matkustin junalla?
Helsinkiin työmatkalle marraskuun alussa.
Viimeisin kerta kun tanssin?
Hmm, kotona varmaan pidettiin lapsen kanssa tanssishowta joku viikonloppu sitten: Laitetaan Spotifysta vuorotellen kummankin lempibiisejä soimaan ja pyöritään tanssien ympäri keittiötä ja olohuonetta. 
Viimeisin kerta kun maistoin jotain uutta - Itsenäisyyspäivänä bliniä!

Viimeisin kerta kun sain lahjan?
Suklaarasian sain töissä joku aika sitten, ja tytöltä itsetehtyjä kirjanmerkkejä.
Viimeisin kerta kun uin?
Tropicalndiassa muutama aika sitten, täältä voit lukea lisää (klik!)
Viimeisin ihminen jota suutelin?
Aviomies tietenkin.
Viimeisin kerta kun olin vihainen?
Jaa, pieniä suutahduksia taitaa tulla harva se päivä ;)
Viimeisin kerta kun katsoin telkkaria: Linnan juhlat ja sen eväät!

Viimeisin elokuva jonka katsoin?
Tatu ja Patu -Kanelia kainaloon.
Viimeisin biisi jonka kuuntelin?
Viimeisin jonka oikein kuuntelemalla kuuntelin oli se Paula Vesalan uusi versio Finlandia-hymnistä. 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Tropiclandia

Pieni getaway


Muutama viikko sitten karkasimme Vaasan Rantasipi Tropiclandiaan pienen pienelle, yhden yön kestävälle syysreissulle. Tämä oli oikeastaan synttärilahja 7-vuotiaalle, mukaan lukien (ja tärkeimpänä tietysti) seuraavan päivän Robinin konsertti Vaasan jäähallissa. 

Tropiclandiassa olen tainnut yöpyä kerran aiemminkin, mutta tarkkoja muistikuvia ei ole. Tällä kertaa meidän huoneesta näki merelle päin, ja se oli vähän standardihuonetta tilavampikin. Huone oli ihan siistissä kunnossa, toisin kuin jotkut osat yleisistä tiloista vaikuttavat hieman kuluneilta. 



Ilta kuluikin sitten kylpylän puolella polskiessa. Kylpylä kaipaa kovasti isompaa remonttia, jopa pieni välinpitämättömyys paistoi läpi. Uimisesta kyllä silti nautittiin! Hotellihuoneen hintaan ei kylpylälippu automaattisesti kuulu, vaan se pitää ostaa erikseen (toki varauksen yhteydessä saa jo hoidettua tämän homman.) Seuraavana aamuna ostimme päiväliput uudelleen, koska uiminen on tytön lempijuttuja ja saimme huoneen luovutusta lingattua klo 13 saakka, joka tosin sekin maksoi 10€ - muistaakseni en muualla ole moisesta vielä joutunut maksamaan (yhtäkkiä muistellen luovutusta on pidennetty ainakin Turun Caribiassa ja Vantaan Flamingossa). Kylpylä aukesi vasta kymmeneltä, ja vesiliut kello 11 - uintiaika jäi kuitenkin melko lyhyeksi. Sähköpostiini tulleeseen palautekyselyyn mainitsin  asiasta, ja olen saanut vastauksen että aamu-uinnille olisi myös voinut ostaa lippuja. Tämä meni meiltä kyllä ihan ohi eikä siitä respassakaan mitään mainittu, täytyy muistaa (mahdollisella) seuraavalla kerralla. 

Illalla kävimme tietenkin syömässä hotellin ravintola Waskiassa, aulabaarissa nautittujen alkudrinkkien kautta (glögi näin syksyllä!) Tarkoitus oli nauttia lista-annoksista, mutta tarjoilija sai ylipuhuttua meidät buffetin puoleen, joka oli todella hyvä vaihtoehto. Maukasta ruokaa ja sai sitä mitä halusi. 



Pikku jätskiannos jälkkäriksi! Riittipä äitillekin loppuja :D

Kokonaisuutena tälle matkalle antaisin pisteitä sellaisen 8, ei ihan kymppiä mutta peruskiva reissu :D Varsinaisesti en tosin voi sanoa suosittelevani hotellia tai kylpylää, koska eivät ihan nappivalinnalta tuntuneet. 
Reissu päättyi ihanaan Robinin keikkaan :)

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Atlantica Aeneas Resort

Hotellimme Kyproksella


Hotelliksemme Kyproksella valikoitui Atlantica Aeneas Resort täysin kahdesta syystä:
1. Halusimme tällä kertaa huoneen, josta on suora allasyhteys
2. All inclusive 

Melkoinen kompleksihan tuo hotelli oli, mutta suuresta väkimäärästä huolimatta kaikki sujui mielestämme ihan jouhevasti ja hyvin. Meidän huone oli rauhallisemmalla alueella hotellin peräosassa (henkilökunnan saattaessa meitä tulopäivänä huoneeseen vähän jo ihmetytti minne peräkömmeliin meitä viedään...), lähellä lasten allasaluetta. Samaa uima-allasta kanssamme käytti vain muutama huone, joten välillä saimme olla altaallakin ihan vain omin päimme - luksusta! 








Kaikki hotellin huoneet on remontoitu viime talvena, joten huone oli siisti. Etukäteen vähän jännitti, miten sopudumme pelkkään yhteen huoneeseen, kun yövymme aina huoneistohotelleissa - ihan hyvin viikko sujui pienemmistä tiloista huolimatta. 

Terassilta alkoi siis suoraan allas, voi mitä ylellisyyttä! Terassi itsessään oli melko pieni eikä siellä ollut kuin pöytä ja kaksi tuolia. Aurinkotuoleille pyrähdettiin siis joko altaan kautta tai ovesta kiertäen. 

Hotellin uima-allasaluetta mainostetaan Euroopan suurimpana - pääallas on kyllä iso, mutta tämän suurimman tittelin se varmaan saa siitä, että eri allasalueet ovat kaikki jonkin näköisessä yhteydessä toisiinsa. Pääaltaalla ja lasten altaalla vietimme myös aikaa, mutta muut alueet saivat jäädä niiden läheisyydessä asuvien käyttöön. 





Allasbaareja hotellissa on kolme, ja yksi niistä olikin ihan meidän vieressä - kätevää hakea kylmää vettä, sekä tietenkin muutamia drinkkejä päivän aikana! Allasbaari meni kylläkin kiinni siinä viiden maissa, joten sen jälkeen olimme hotellin pääbaarin varassa. All inclusive tarjonta oli ihan riittävä, jopa kuohuviini kuului valikoimaan. Siihenkin tosin näköjään voi kyllästyä, alkupäivien jälkeen pidinkin siitä taukoa niin että vasta viimeisenä iltana nautin lasillisen!

Ruokatarjonta hotellissa oli aivan valtava - niin, että aamiaista nautimme vain kahtena ensimmäisenä aamuna, lopun lomaa skippasimme aamiaisen ja pärjäsimme hyvin lounaaseen asti mm. hedelmillä. Ruuhkaisimpaan aikaan ravintolassa saattoi olla vähän hässäkkää, mutta varsinaisia jonoja esimerkiksi ei juurikaan ollut. Kävimme myös usein syömässä kiireisimmän ajan ulkopuolella, joten melko rauhassa saimme lounastaa / illallistaa. Pari ekaa päivää taisimme syödä itsemme vähän ähkyyn, sitten opimme ottamaan oikeastaan vaan sen minkä söimmekin - muutamia maisteluita lukuun ottamatta. Varsinkin salaateissa oli monesti outo sivumaku, joten loppuviikosta taisin jättää ne jo kokonaan väliin. Mutta ruuasta ei mitään moitetta! 


Hotellista löytyi myös kauppa, spa, kuntosali, parturi, mutta nämä jäivät nyt meiltä testaamatta. Iltaisin oli isolla ulko-ohjelma-alueella ohjelmaa, aina ensin muutama tunti lapsille suunnattua discoilua jne. Sieltähän meidät joka ikinen ilta löysi, tyttö nimittäin ihastui ikiajoiksi ohjelmiin, vaikka ne (varsinkin biisit) toistivatkin itseään. Meitä vanhempia alkoi loppuviikosta jo vähän ärsyttämään ;) Illemmalla ohjelma jatkui enemmän aikuisille suunnattuna, mutta harvoin jäimme sitä katsomaan, koska yleensä olimme jo melko sippejä siinä yhdeksän kymmenen maissa! Päivät auringossa ja täysi maha, siinäpä yhdistelmä...nukuimmekin lomalla sellaisia 10-12 tunnin yöunia. 




Hotellivalinnaksi Nissi Beachin läheisyyteen voin siis suositella Atlantica Aeneas Resortia, mikäli lomaltaan hakee helppoutta, hyvää ruokaa ja rentoa hotellielämää. 

Nyt on aika sanoa heipat marraskuulle! Blogi siirtynee tästä yhden kotimaan reissun jälkeen joulunodotustunnelmiin!