tiistai 4. heinäkuuta 2017

Puolen vuoden päivitys

Vaatteet ja kirjat


Vuoden ensimmäisessä postauksessa täällä (klik!) kerroin uudesta haasteestani olla ostamatta uusia vaatteita tänä vuonna. Täällä (klik!) taasen olen viimeksi päivittänyt sekä sitä että kirjahaastetta, ja nyt puolen vuoden jälkeen on aika tutkia tilannetta. Kuvia ei tällä kertaa ole mukana, kamera on melko tarkkaan pysynyt kaapissa tänä kesänä; ehkä pitäisi petrata ja ottaa muutamia kuvia muistoksi vielä loppukesänä. 

Vaatteet:
Huhtikuussa en ostanut ainuttakaan vaatetta! Toukokuussa mukaan kirpparilta tarttui harmaa pitempihelmainen paita, 3€. Kesäkuussa villiinnyin Cubuksella, josta lähdin katsomaan bikineitä. Juu, kyllä ne löytyivät, pakettitarjouksella osta 3, maksa 2, yhdet yläosat ja kahdet alaosat, yhteensä 15,90€. Kaikki kolme osaa sopivat yhteen myös viime kesänä Cubukselta ostamieni biksujen kanssa, joten ei huono ostos. 

Samaisesta liikkeestä päräytin myös kauan etsimäni "lököhousut", joista tulee varmasti yhdet käytetyimmistä vaatteistani pitkään aikaan. Lisäksi ne ovat ihan ehdottomat matkoilla, mukavat, kevyet, siistit. Housuissakin sorruin samaan pakettitarjoukseen, ostin kahdet kuviolliset ja yhdet mustat, hintaan 39,90€. Puolen vuoden aikana vaatteisiin on siis mennyt rahaa 77,20€. 

Kirjat:
Kiire tulee, että sata kirjaa on täynnä marraskuun loppuun mennessä, mutta onneksi loman aikana sain kerättyä hurjan määrän uusia opuksia listaani. Tässä luettuja:

27. Tuula Kallioniemi: Konsta tokaluokkalainen
28. Will Ferguson: Onni tm
29. Walt Disney: Pinokkion seikkailut
30. Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar
31. Leena Ståhlberg, Marjaana Herlevi: Oman näköinen elämä
32. Dave Ulrich: Henkilöstöjohtamisella huipulle
33. Helen Fielding: Bridget Jones vauvapäiväkirja
34. Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta
35. McKinsey&Company: Ideasta kasvuyritykseksi
36. Aino Havukainen, Sami Toivonen: Tatu ja Patu, syömään!
37. Tuomas Milonoff, Riku Rantala: Mad Succes: seikkailijan self help
38. Lars Kepler: Paganini ja paholainen
39. Lars Kepler: Hypnotisoija
40. Lars Kepler: Tulitodistaja
41. Lars Kepler: Nukkumatti
42. Lars Kepler: Vainooja
43. Camilla Läckberg: Majakanvartija
44. Sandra Brown: Matalapainetta
45. Oskari Saari: Aki Hintsa - voittamisen anatomia
46. Plum Sykes: Manhattanin blondit
47. John Verdon: Numeropeli
48. Katherine Pancol: Mimmit 3
49. Robin Cook: Tuomio

Lomalla innostuin pitkästä aikaa kovasti dekkareista, ja ihastuin kovin Lars Keplerin tuotantoon, jota en ollut aiemmin lukenut. Mukaan mahtuu myös hömppää, ja nyt viidentenäkymmenentenä kirjana kesken on matkakirja. Päivitän tilannetta vielä puolivälissä syksyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti