lauantai 31. tammikuuta 2015

Tonnikalalasagne

Uusi tuttavuus!


Jostain syystä ehdin tähän ikään ennen tonnikalalasagnen valmistamista. Normi lasagneahan meillä on harva se kuu, mutta jostain syystä jopa minulta, tonnikalan ystävältä, on jäänyt tämä ruoka tekemättä. Nyt sekin on kokeiltu, laihoin kuvatuloksin tosin. Reseptin ja idean sain työkaveriltani, kiitos vaan!
 
Tonnikalalasagne
 
Tonnikalaa currykastikkeessa
Normaalia tonnikalaa
Maitokastike
Ruokakerma
Mausteet, mm. curry, mustapippuri
Lasagnelevyt
Juusto

 
Tein lasagnea hyvän satsin, eli käytin siihen 2 purkkia kumpaakin tonnikalalaatua ja maitokastikkeeseen litran maitoa. Kastikkeessa tällä kertaa oikaisin, ja tein sen vaalealla Maizenalla. Lasagnelevyt meillä ovat aina täysjyvästä.
 
 
Mausteita en ensimmäisellä kerralla tohtinut juurikaan lisätä, seuraavalla kerralla aion laittaa ronskimmin.
 
 
Tonnikalalasagne oli mukava uusi tuttavuus, joka ehdottomasti jää meidän perheen ruokarepertuaariin! 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Uusi vanha liina

Turkooseja sävyjä


Kuten on jo todettu, pidän vanhahtavista tekstiileistä erityisen paljon. Hamstraan liinoja ja kankaita milloin mistäkin. Tällä kertaa miehen mummolasta löytyi melkoisia aarteita, joista yksi tässä:

 
Miten sievä ja pirteä liina onkaan! Noissa pienemmissä neliön mallisissa liinoissa on vaan se huono puoli, että ne ovat auttamattomasti liian pieniä ruokapöytään, eikä käyttömahdollisuuksia kovinkaan paljoa ole. Olohuoneen sivupöydällä niitä sitten käytän, johon ovatkin melko passeleita.
 
Ruokapöytään vaihdoin siivouspäivän yhteydessä tämän Finlaysonin liinan, design näkyy olevan Elka Droescherin. En ole ihan turhan tarkka, sillä vaikka liinat ennen käyttöä silitän tai mankeloin, ryppyjä on mutta väliäkös tuolla! 
 
Turkoosista kankaasta (sekin jostain kirpparilta muistaakseni bongattua) anoppi on ommellut minulle tyynynpäällisiä, tällä hetkellä ne ovat olohuoneessa. Turkoosi on ehdottomasti yksi lempiväresitäni, tuo mukavaa raikkautta, vaikka ei tosin tuohon vihreään keinutuoliin nyt niin hyvin mätsääkään! Sitten sopii paremmin kun joskus saan vaaleat tai harmaat sohvat (ikuisuushaave).

 
 


maanantai 26. tammikuuta 2015

Kaalikeitto

Entinen inhokki


Olin kranttu lapsi. Olin kranttu teini. Olin kranttu nuori aikuinen. Myönnän, en ole pitänyt kaalista (ja on niitä muutama muukin ruoka-aine) ennen aviomieheni tapaamista. Mutta, kun hän ensimmäisen kerran keitti minulle kaalikeittoa, hän sulatti sydämeni.
 
No, ehkä tuo nyt oli vähän liioiteltua, mutta kyllä, olen oppinut pitämään kaalista vasta maistettuani hänen tekemäänsä keittoa (ja nykyään anopin valmistamat kaalikääryleet ovat ihan herkkua!). Osasyynä kaalikammooni saattaa olla se, että meillä ei taidettu lapsuuden kodissa hirmuisesti kaalista ruokia valmistaa. En nimittäin muista ainuttakaan laatikkoa, keittoa tai käärylettä, vai onko aika vienyt nämä muistot pois mielestä?
 
Nykyisin meillä valmistuu kaalikeittoa näin talvisin, usein tähän dieettiaikaan :), mutta onhan se muutoinkin helppo, halpa ja ihan maukas ruoka, jota voi tehdä heti muutamaksi päiväksi kerrallaan.
 
Saatamme muutella reseptiä hiukan, mutta pääsääntöisesti kaalikeittoomme tulee
 
Kaalta
Porkkanaa
Jauhelihaa
Tomaattia
Liha- ja kasvisliemikuutio, mausteita oman mielen mukaan
 
Kuten kuvasta näkyy, kaalikeittohan ei ole mikään kovin kaunis ruoka, mutta kelpaa meille hyvin kevyeksi arkiruuaksi!


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Onni on...

Viikko 4


Viikko 4 meni nopeasti! Tämä oli vasta ensimmäinen täysi työviikko tämän vuoden puolella, ja lähes joka illalle riitti jotain menoa tai tekemistä.
Viikon varrelta kerättyjä onnen aiheita:
 
Onni on...
...lapsen uusi liikunnallinen harrastus: luistelukoulu!
...töissä aloitettu työnohjaus; hyvältä tuntuu!
...erään tulevaisuutta taloudellisesti turvaavan projektin nytkähtäminen edelleen eteenpäin
...hyvältä maistuva kaalikeitto

Pois muuttaneilta naapureilta saatu viime hetken lahjoitus :)
 
...ulkona raikkaassa talvisäässä vietetyt hetket
...lapsen punaiset posket ja kirkkaat silmät pihaleikkien jälkeen
...lauantai, jolloin pyykki-, mankelointi-, ja silitysvuoret katosivat
...lauantai-illan hömppäohjelmalle (Kingi) yhdessä nauraminen

Alppiruusu talviasussaan, meillä ensimmäistä talvea; en tiennyt, että lehdet pysyvät talven yli! Huomatkaa taustalta joulukuusen jäänteet :D
Muut sarjan postaukset löydät tunnisteen onni  alta.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Saunomisesta

Ja siihen liittyvästä kosmetiikasta...


Näin talviaikaan meillä lämpiää sauna kolmesta viiteen kertaan viikossa. Viikonloppuisin saunomme melkein aina joka ilta (lauantaisauna on ihan must!) ja viikolla kerran tai kaksi. Kotonahan meillä on sähkösauna - miten ihana pieni pihasauna olisikaan!
 
Saunassa viihdytään yleensä tunnin verran, viikonloppuisin aika saattaa venähtää pidemmäksikin. Tyttökin viihtyy useimmiten hyvin, joko kylvyssä leluilla leikkien tai saunassa keksimässä lauluja tai arvoituksia. Kauneushoitolan leikkiminen on myös yksi saunomisen suosikeista.
 
Kesällä saunomme harvemmin, ehkä  kerran-kaksi viikossa. Mökillä puulla lämmitettävä pihasauna  lämpiää kylläkin joka ilta, se kuuluu ehdottomasti mökkeilyyn ja kesäiltoihin. Joskus saunominen venähtää siellä aivan yöhön saakka, saunan terassilla kun on ihana vilvoitella ja kuunnella hiljaisuutta. Lisää mökkisaunomisesta kesällä!
 
Pyrin tekemään muutamia kauneudenhoito(?)rutiineja saunoessani. Kerran viikossa yritän kuoria kasvot ja laittaa kasvonaamion (kosteuttavan tai puhdistavan). Samoin ainakin kerran viikossa, joskus kaksikin, saavat hiukset huolenpitoa hiusnaamiolla. Laitan naamioksi joko kevyesti sävyttävän, joka pidentää hiusvärin kestoa tai kosteuttavan. Silloin tällöin sipaisen ennen saunomista hiuksiin hiusöljyä.
 
Kasvo- ja vartalonkuorinta


Tällä hetkellä käytössä olevia kasvonaamioita
 
Parin viikon välein kuorin vartalon ihon sekä annan jalkojen levätä jalkakylvyssä. Saatan myös kuoria jalat kylvyn jälkeen. Suurin piirtein kerran kuussa pesen hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, voisi ehkä olla syytä käyttää sitä vaikka parinkin viikon välein, käytän kuitenkin runsaasti erilaisia muotoilutuotteita hiuksiin.
 
Hiuksiin käytettäviä tuotteita
Saunan päälle iho kaipaa ehdottomasti rasvausta, muina päivinä vartalon rasvaukset saattavatkin jäädä välistä. Tällä hetkellä käyttämistäni rasvoista muuten huomaa nuukailun; ostan usein rasvoja, shampoita jne. alennuksista ja poistopöydistä - säästöä se on pienikin säästö! Tapaan myös purnukoiden vedellessä viimeisiään vielä leikata ne auki, jotta loputkin rippeet saa käytettyä. Ja mikä ihana tunne onkaan ottaa uusi purkki tai pullo käyttöön! Olen melkoinen kosmetiikan ja rasvojen hamstraaja, tästä voisinkin kertoa joku kerta erikseen...
Kierroksessa olevat rasvat
 
Rentouttavaa lauantain saunailtaa!

torstai 22. tammikuuta 2015

Kesälomasuunnitelmat

Mietinnän alla...

Tulevan kesän loma-ajankohtamme ei vielä ole tiedossa, mutta lomareissun suunnittelu alkaa jo olla ajankohtaista. Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä lomaan kuuluu ehdottomasti jokin reissu, isompi tai pienempi. Tähän mennessä lapsen kanssa on tehty kesälomareissu Hankoon 2010, Turkkiin (Alanya) 2011, Naantali (Muumimaailma) - Turku - Rauma -akselille  asuntovaunulla 2012, Savonlinnaan ja äkkilähdöllä Turkkiin (Side) 2013 ja viime kesänä se Vimmerbyn reissu. (Postaukset tästä reissusta täällä , täällä ja täällä )



Hangossa 2010 viivähdimme kaksi päivää.
Aiemmin kaksin ollessamme tai miehen lasten kanssa olemme lomareissammeet ainakin Hämeenlinnassa ja Ruotsin risteilyllä.


Alanyassa vuonna 2011 lomailimme juhannuksen aikaan koko kuuden hengen poppoo.
Miehen mielestä kesälomalla riittäisi ihan hyvin kotona oleminen ja mökkeily, mutta liiemmin häneltä kyselemättä olen jo alkanut pikkuhiljaa mietiskellä seuraavaa lomaa. Alun perin olin jo kaavaillut että menemme tsekkaamaan Legolandin, mutta tyttönen itse sanoi Amazing Race –sarjan Legoland –jaksoa katsoessaan, että haluaa lähteä sinne vasta kun varmasti pääsee kaikkiin laitteisiin. Eli toisin sanoen suurin piirtein parin vuoden päästä voisi olla sen aika. Yhtenä vaihtoehtona olisi käydä Kolmårdenissa, ja siihen voisi yhdistää päivän Tukholmassa? Reissuun menisi sellainen 4-5 pvää, kolme päivää Ruotsin puolella.

Muumimaailmassa vierailtiin 2012.
Olin muuten minäkin elämäni ekalla karavaanari-reissulla tuolloin! Kivaahan sekin oli.
Toisena vaihtoehtona pyörittelen mielessäni talon / huoneiston vuokraamista Pärnusta, vaikkapa 4-5 päiväksi. Tässä vaihtoehdossa vaan pelottaa se, että reissulle osuu huonot säät; mitä siellä silloin tehdään? Pärnun lomailuun kait oleellisena osana kuuluu rannalla vietetty aika.



Tietenkin pidempikin ulkomaanmatka viehättäisi, josko välillä muutaman Turkin matkan jälkeen kokeilisi jotain Välimeren saarista: Kypros, Rodos, tms.? Mielellään all inclusivena…tämä kyllä jäänee, ehkä budjetti ei tänä vuonna salli tätä haavetta :)  (paitsi jos käy mäihä ja bongataan hyvä äkkilähtö, kuten vuonna 2013 Sideen!)
Sideen lähdettiin kahden päivän varoitusajalla. Lämpöä riitti elokuussa n. 40 astetta!
 
Siden upeita Antiikin ajan raunioita.

Kotimaan matkailu sitten jää jäljelle. Vaihtoehdoksi jäänee jokin kylpylä, koska mökki meillä löytyy jo omasta takaa. Tietysti jotain muutakin tehtävää / nähtävää olisi kiva olla lähettyvillä, jos 2-3 pvää reissulla aikoo olla. Porin Yyteriin voisin kuvitella suuntaavamme, samoin ehkä Naantalia voisi ajatella toiseen kertaan. Jos matkaan lähtee mökiltä käsin, on vaihtoehtona ajaa myös jonnekin ylöspäin, millaistakohan esimerkiksi Oulussa olisi kesällä?
Kotimaan reissuun voisi toki jälleen lähteä vaunulla (tuttavilta vuokrattuna) jolloin paikkaa pystyy muutaman päivän välein vaihdella ja matkaan kuluttaa vaikka yhden lomaviikon. Vaunuilu itsessään jo riittäisi aika pitkälle, sen verran eksoottista se meille olisi. Ainakin viime vaunureissulla tyttönen viihtyi todella hyvin.

Viime kesänä Vimmerbyssä.
Näitä täällä nyt pyörittelen päässäni ja yritän miettiä jonkinlaista reissun budjettia. Eiköhän suunnitelmat tästä ala selkiintymään kevättä kohti ja kunhan loman tarkka ajankohta selviää.
Lomaunelmointi on kivaa!
Ps. kuvateksteissä on jotain häikkää, en saa niitä millään asettumaan. Pahoittelut!

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Uudet sukset!

Ja hiihdon hurmaa


Sunnuntaina, vihdoinkin, saimme ostettua tytölle sukset. Etsimme ensin käytettyjä, mutta niitä ei tahtonut löytyä joten päädyimme ostamaan uudet. Tähän mennessä hiihtoa on harjoiteltu vain niillä kenkiin sidottavilla kammotuksilla, ja viime talvi taisi lumenpuutteen vuoksi jäädä kokonaan välistä.
Vähän tahtoo mennä sukset ristiin :)


Jospa nyt kuukauden pari ehtii olla hiihtokelejä, niin kyllä tästä ennen kouluikää kunnon hiihtäjä saadaan! Itseä ei laji niinkään houkuta, olen viimeksi hiihtänyt yläasteella...
 


tiistai 20. tammikuuta 2015

Remonttia

Yläkerrassa


Kotimme on valmistunut viitisentoista vuotta sitten, ja alkaa pikkuhiljaa olla remonttien aika. Uusperheen ollessa kyseessä, minähän olen muuttanut tänne myöhemmin, joten aiemmat materiaali- ja sisustusvalinnat eivät ole minun. Tähän mennessä olemme remontoineet tuulikaapin, sekä ala- että yläkerran vessat ja tytön nykyisen makuuhuoneen. Nämä olivat priorisoituna ensimmäisinä, koska niissä huoneissa oli kaikkein karmeimmassa kunnossa  olevat (ja kaikkein karmeimmat) tapetit. Lisäksi saunan lauteet on kerran tehty uusiksi. Viime talvena meidän piti vaihtaa tapetit seuraavaan yläkerran makkariin, mutta jostain syystä se taas jäi...vaan nytpä olemme tarttuneet hommaan ja lähteneet remontoimaan tulevaa peli- ja leikkihuonetta!
 
 
Tässä siis lähtökohta remontille. Kameran muistin kaivaa esiin kun olimme jo ensimmäisen siivun boordista repineet, mutta hyvinhän tästäkin hahmottaa mistä on kyse. Tapetti on oranssia, boordi vihreää ja seinät täynnä reikiä ja raapooksia. Huone on muutaman viime vuoden ollut käytössä lähinnä varastona, sinne on viety kaikki ylimääräinen ja laitettu ovi kiinni - helppoa! Nyt kuitenkin huonetta on antaumuksella tyhjätty (vielä hommaa piisaa) ja tarkoituksena on siis tehdä siihen ainakin nyt hetkeksi aikaa tila peleille ja leikeille. Huoneeseen tulee myös tytön käyttöön tv, dvd ja vanha kunnon VHS-laitteisto, joka sattuu vielä toimimaan. Isompien sisarusten VHS-kasetteja on nimittäin vino pino, ja antaa nyt ollakin vielä sen aikaa kun laite ja kasetit toimivat. Hankkiudutaan niistä sitten myöhemmin eroon. Huone saa toki toimia myös vierashuoneena.
Myöhempi haave minulla on tehdä huoneesta pukeutumishuoneeni, mutta siihen kulunee useita vuosia!

Tästä siis lähdettiin liikkeelle, ja tällä viikolla pääsen valitsemaan uusia tapetteja. Visio on jo mielessä, mutta nähdään mihin suuntaan kallistun tällä kertaa!


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Onni On...

Viikko 3


Viikolla 3 onnen aiheita löytyi muun muassa seuraavista asioista:

Onni on...

...Hyötyliikunta lumitöiden merkeissä
...Valmiit ruuat pakastimessa helpottamaan arkea
...Työreissu mahtavalla porukalla pääkaupunkiseudulle
...Kirjojen ahmiminen ja kauan etsityn kirjan löytäminen
...Kohtuullisen hyvin menneen ruokaviikon jälkeen viikonlopun herkuttelut
...Tulevaisuuden projektin alkuun saattaminen konkreettisesti
...Haaveilu


 
 Näillä mennään uuteen viikkoon!


lauantai 17. tammikuuta 2015

Kirjoista...

...ja niiden lukemisesta


Olen aina ollut lukuihmisiä. Tapa juontaa juurensa tietenkin lapsuuteen, jolloin meille luettiin paljon ja heti lukemisen opittuani aloin ahmia kirjoja itse. Luin runsaasti ihan tuonne opiskeluikään saakka, kunnes se jäi hieman opintojen varjoon (ei sillä että ihan valtavasti olisin niitä tenttikirjojakaan lukenut...). Viime vuosina olen lueskellut epäsäännöllisemmin, välillä tulee kausia (ainakin lomilla) että kirjoja kuluu, välillä en lue pitkään aikaan muuta kuin Ilkka-lehden. Nyt luulen, että alkaa olla taas se vaihe elämässä, että lukemiseen on hieman enemmän aikaa ja mahdollisuuksia kuin tytön ollessa pienempi.
 
Lapselle on tullut jo todella pienestä pitäen luettua, ja joka iltaiseen rutiiniin kuuluu kirja tai pari. Tytöstä kyllä huomaa, että hänellä on melkoisen laaja sanavarasto ja hyvä äidinkieli, ja pidän sitä suurimmaksi osaksi tämän lukemisen ansiona. Toivon mukaan lukuinto hänellä säilyy silloinkin, kun hän oppii itse lukemaan.
 
Käytämme aika paljon kirjaston palveluja. Omistin ennen paljonkin kirjoja, mutta tilanpuute on saanut minut pikkuhiljaa luopumaan oikeastaan kaikista kirjoista paitsi muutamista kaikkein rakkaimmista ja arvokkaimmista (mitä on jäljellä, siitä ehkä postaus myöhemmin). Miten helppoa onkaan lainata ilmaiseksi haluamansa kirja ja sitten saada palauttaa se, eikä jättää pölyyntymään omaan hyllyyn. Kiitos Suomen kirjastopalveluille! :)
Lasten kirjoja meillä sen sijaan on runsaasti, ja vain harvoista luovutaan. On ollut ihanaa ottaa käyttöön omia lapsuuden kirjoja tytölle luettavaksi, ja luulen että osa hänen kirjoistaan säästetään samalla periaatteella tulevaisuuteen, vaikka tilasyöppöjä ovatkin.
 
No, tämä pitkän aloituksen jälkeen itse aiheeseen, eli muutamaan "uutukaiseen" jotka ansaitsevat esittelyn. Mainitsin aiemmin, että nyt minulla on menossa jokin henkistymisen kausi :) ja luen jostain syystä todella paljon erilaisia elämäntaito- ja hallintaoppaita. Olen jo muutaman kuukauden, taitaa olla jopa kesästä saakka, yrittänyt bongata muutamissa blogeissa kehutun Timothy Ferrisin 4 tunnin työviikko -kirjan joko kirjastosta tai pokkarina kaupasta. Eilen Helsingissä työreissulla ollessani viimein tärppäsi, ja kotiutin kirjan itselleni. Olen sitä jo vähän aloitellut, ja lupaavalta vaikuttaa!
 
Kävimme pienen tauon jälkeen tällä viikolla myös kirjastossa, ja sieltä vihdoin sain lainattua kauemmin odottamani Anna Perhon Anna palaa! ja Pekka Hämäläisen Elämisen vimma ja syvä ilo -kirjat. Perhon kirjan ehdinkin jo junamatkalla lukea loppuun saakka, mukava, helppolukuinen ja hauska kirja!
Kiltti tyttö -sarjaa olen sen sijaan lukenut jo aiemmin, ja huomasin että sarjaan on ilmestynyt uusi teos, johon haluan ehdottomasti perehtyä. Näillä mennäänkin taas ainakin muutama viikko, riippuen nyt miten lukemiseen ehdin uppoutua!

 
Teemu Selänteen fanina parikymmentä vuotta, ja vihdoin omistan hänen elämänkertansa! Kirjahan on suuri ja raskas kuin synti, joten ei ehkä sänkylukemista, mutta muutoin varmasti hintansa arvoinen tällaiselle ikuiselle fanittajalle. Kirja oli pieni arkipäivän yllätys mieheltäni, joka oli kirjakaupassa muilla asioilla olleessaan muistanut, että olin pyytänyt kirjaa jo sekä joulu- että synttärilahjaksi. Kiitos!
 
Kirjastossa vilkaisen joka kerta poistokirjojen myynnin, ja tällä kertaa mukaan lähti muutama namupala tytölle 50 sentin kappalehintaan. Melukylän joulu on meillä ollut lapsuudessa, joten nostalgia-aaltohan siinä tuli ja nappasin sen ensimmäisenä hyllystä. Olen ihan ehdoton Astrid Lindgren -fani, ja kaikki hänen satuihinsa liittyvä tahtoo minulla jäädä käteen.

 
Joulukirjoja näytti olevan muutoinkin poistossa, ja valitsin vielä tytölle iki-ihanan Minttu-kirjan ja Tammen kultaisiin kuuluvan joulupukki kirjan. (Tammen sarjaa keräilen aina kun eteen osuu varsinkin sieltä vanhemmasta päästä olevia hyväkuntoisia kirjoja.) Nämä jäävät nyt kaappiin odottamaan seuraavaa joulun aikaa.
 
Tammen sarjasta löytyi vielä toinenkin vanha kirja, ja prinsessakirjan #5vee sai valita itse. Molemmat oltiin oikein tyytyväisiä tähän 2,5 euron satsaukseen :)
 
Lukuintoa lauantaihin!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Lumiukko

Talven ensimmäinen!


Vuoden vaihteen suojasäiden lumiukko -kuva meinasi jäädä unholaan. Kyllä kerran talvessa pitää lumiukko tehdä ja tietenkin kuvata!
 
Aika ihana tekele 5-vuotiaiden tekemäksi!


maanantai 12. tammikuuta 2015

Keinutuolin paikka

Vaihtelu virkistää!


Meillä on rajallinen mahdollisuus vaihdella olohuoneen järjestystä, mm. ikkunoiden ja portaikon vuoksi. Jotain pientä pitää aina kuitenkin säätää, ja tällä kertaa siirsin jälleen keinutuolin olohuoneeseen. Se ei ole tainnut täällä ollakaan vuoteen - pariin.
Keinutuoli asettui ikkunanurkkaukseen, mistä joulukuusi on lähtenyt muille maille. Tuossa on ihana aamuisin juoda aamukahvia lehtiä selaten ja iltaisin keinutella ja lueskella kirjoja.
 Laitoin nyt tuolin alle myös maton, se toi ihmeesti lisää kodikkuuden tuntua nurkkaukseen. Kirjoja ja lehtiä säilytän tuollaisessa alennuksesta muutamalla eurolla ostetussa korissa, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus taitaa olla viinipullojen säilytykseen, sellaiset "hyllyt" siinä ainakin on.
Keinutuoli on mieheni hankkima ja uudelleen verhoilema, tuolla kankaalla meillä löytyy verhoiltuna myös vanhoja tuoleja.
 
Mukavaa maanantaita!


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Onni on...

Viikko 2


Onni on postaussarja jatkuu jo perinteikkäästi toista kertaa :D
Vuoden toisella viikolla mielestäni onni on...

...Upeat talvipäivät ja -maisemat

...Koivupuut takassa
...Deitti-ilta aviomiehen kanssa
...Ja illallinen pitkän kaavan mukaan
...Isovanhempien apu
...Töihin paluu; se, kun on kiva työpaikka johon voi palata hyvillä mielin loman jälkeen
...Synttäripäivän hemmottelut

Sellaisia ajatuksia kuluneelta viikolta, leppoisaa sunnuntaita ja virkeyttä alkavaan viikkoon!
 
 


lauantai 10. tammikuuta 2015

Pakkaspäivänä

Pari kuvaa Pohjanmaan pakkasista


Vuoden alkuun saimme nauttia tämän talven toistaiseksi kovimmista pakkasista ja ihanasta auringonpaisteesta. Pukeuduin lämpimästi ja kävin nappaamassa aamukahvin jälkeen muutaman kuvan talvisesta puutarhasta ja maisemasta.
 




 
 
Lauantain jatkoja!