lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappuna

Pitkän viikonlopun suunnitelmia


Ihana pitkä viikonloppu. 
Lauantaiaamuna ei tarvinnut herätä aikaisin tytön harkkojen vuoksi. 


Aikomuksistani tehdä vappuviikonloppuna pihatöitä ei nyt tulekaan mitään. Toisaalta saatan salaa olla siitä iloinen: vielä yhden viikonlopun saa vain chillailla.


Hmm, koska aikaa tulee vietettyä sisällä, olisi parasta saada kuitenkin kouluhommia tehtyä. 


Hirvipaisti oli torstaista asti marinoitumassa, tänään uunissa ja ruokapöydässä. 

Säästä johtuva tylsyys aiheutti idean sunnuntain sisävappubrunssista ystäväporukalla. 


Kuohuviinit valikoituivat kauniiden pullojen ansiosta. 


Toukokuu alkaa varmaankin perinteisellä vapputorivierailulla. 

Hauskaa vappua!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Suunnitelmia

2017


Olen aina ollut ja tulen olemaan tulevan suunnittelija. Mitä tälle loppuvuodelle sitten on listattuna?

Kesäkuuhun mennessä 33 op yliopisto-opintoja
Olen tosiaan syksystä saakka suorittanut johtaminen ja organisaatiot -perusopintokokonaisuutta, jonka tulen kesään mennessä saamaan valmiiksi. Alkutalvesta innostuin vielä ilmoittautumaan johtamisen juridiikka -kurssille, josta uskon myös olevan tulevaisuudessa hyötyä. Tavoitteena on saada myös se tehtyä kesään (viimeistään lomaan) mennessä, jotta kesällä saa keskittyä ihan normaaliin eloon ilman opintoja. Koska kuka tietää, mitä syksyllä sitten taas on edessä! ;)

Kesällä Tallinnaan kaveriporukalla
Kesäksi ei taideta mitään kummempaa reissua tänä vuonna suunnitella. Alunperin oli aikomus lähteä Legolandiin, mutta käytännön syistä (lue eteenpäin!) taidamme jättää sen nyt väliin. Aikuisten viikonloppureissu Tallinnaan on sen sijaan jo sovittuna kaveriporukan kesken, ja taidetaan testata ekan kerran air bnb -majoitusta! Tallinnassa juhlitaan yksiä pyöreitä vuosia, joten ihan hauska reissu jossain vaiheessa kesää tiedossa!

Kesäloman viettoa ihan kotosalla
Edelliseen vastaukseen viitaten, taidetaan viettää kesäloma ihan kotomarkilla tai sitten korkeintaan muutaman sadan kilometrin säteellä. Nautitaan siitä!

Terassin laajennus ulkoporealtaan ympärille
Kevän ja kesän tavoitteena on saada laajennettua terassia ja tehtyä altaan päälle katos - tekee kylpemisestä vielä huomattavasti mukavempaa. Ja terassitilaa meillä ei koskaan ole liikaa, sen verran paljon pihalla aikaa vietetään, heti kun ilma on tarpeeksi lämmin!

Syyslomalla Rodokselle
Syysloman matka on varattu jo reilusti vuosi ennen ajankohtaa. Tällä kertaa lähdetään katsastamaan Rodos ja Välimeren lämpö lokakuun loppupuolella. 

Vuosi päättyy huikeasti, joulukuussa suunnataan pariksi viikoksi Thaimaahan!
Tässä siis se syy kaikkeen tämän vuoden pihistelyyn ja säästämiseen ja kotona olemiseen ja ja ja....hup hei, meikämannet lähtee ensimmäistä kertaa oikein kaukomaille ja Thaimaahan pois joulunaluskiireistä - ja joulusta, saavumme nimittäin kotiin vasta tapaninpäivänä. Voiko mahtavampaa lopetusta vuodelle ollakaan, kuin kunnon matka! 


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Uutta ilmettä

Kylmän vapaapäivän tekosia


Muutaman asteen lukemat eivät nyt yhtään houkuttele ulos - tämä vapaapäivä onkin kulunut suureksi osaksi koneella istuen. Nyt iltapäivällä keksin alkaa vielä kokeilemaan blogille otsikkokuvan tekemistä ja samalla muokkasin pitkästä aikaa väriä taustalle sekä päivitin suosittelublogi -listaukseni. Sain myös vihdosta viimein tehtyä oman faviconin eli tuon pikkiriikkisen kuvan selaimen ylälaitaan blogin nimen viereen. Siitä tosin tuli niin pieni että mitään ei erota, mutta menkööt nyt ainakin hetken. Tässä siis vähän uudistunut Kallion Kielo!

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen

Kuulumisia ja suunnitelmia


Pitkäperjantai alkaa taittua iltaa kohti. Meidän pääsiäinen on alkanut mukavissa merkeissä, ihan vaan kotosalla aikaa viettäen. Eilen kun pakolliset kuviot oli tehty (kaupassa käynnit, siivous ja tytön muodostelmaluistelujoukkueen kevätesityksen kenraaliharjoitus), oli ihana tunne alkaa viettää neljän päivän vapaita. Saunottiin pitkän kaavan mukaan ja poreissakin viihdyttiin pitkä tovi. Sitten vielä hyvää iltapalaa ja yhdentoista maissa unten maille. 


Tänä aamuna taas oli mukava nauttia rauhassa aamupalaa ja valmistautua uuteen päivään. Ennen ruokaa ehdin aloitella koulutehtäviä ja koristeltiinpa huomiselle virpomisoksiakin. Ruuaksi uunissa hiljalleen muhi karitsan paisti, jonka kanssa tein maustettuja perunoita ja punaviinikastiketta. Ruuan päälle lötkähdettiin kaikki sohvalle ja katseltiin hetki telkkaria, kunnes aikuiset torkahtivat hetkeksi päiväunille ja tyttö leikki sillä aikaa omiaan. Päiväunet on kyllä yksi vapaapäivien parhaita asioita, eikä kauaa tarvitse edes nukahtaa kun se jo virkistää kummasti. 





Huomenaamulla Pohjanmaalla trullit lähtevätkin liikenteeseen, ja kun siitä kierroksesta on selvitty, suuntaamme nokan kohti mummolaa. Tänä vuonna tyttö jää mummon luo yökylään ja me suuntaamme kavereiden luo mökille, samalla paikkakunnalla kun sattuvat nyt pääsiäistä mökillä viettämään. Hauska ilta siis tiedossa, paljukin siellä taitaa lämmetä! 
Sunnuntaina sitten palaillaan jo kotiin ja maanantaina olen ajatellut jatkavani kouluhommia, jos vain suinkin viitsin...saisi niitäkin taas vähän eteenpäin. 

Värikkäät virpomisoksat valmistuivat huomiselle!

Hauskaa pääsiäistä!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Scandic Forssa

Sviitissä


Teimme maaliskuun viimeisinä päivinä yhden yön (sivu)työreissun Forssaan, koko kolmen sakilla. Hotelliksi valikoitui Scandic Forssa, sillä kun näin varaussivustolla uskomattoman hintaisen saunallisen sviitin olevan vapaana, päätin vähän irroitella ja varasin sen. Hintaa yhdelle arkiyölle sviitissä tuli 135€, eli saman verran kuin normaali hotellihuone jossain toisessa kaupungissa. 


Olimme kuitenkin ehkä vähän skeptisiä sviitin suhteen, mutta kun avasimme huoneemme oven, yllätti se meidät täysin! Todella tilava huoneisto oleskelutiloineen, erillisellä vessalla ja uskomattoman kokoisella kylpyhuoneella sekä saunalla. Huoneet lienevät myös hiljattain remontoituja, koska kaikki oli viimeisen päälle tip top ja kunnossa. Ainut miinus huoneelle oli ikkunasta avautuvat näkymät, jotka olivat sisäkatolle ja suoraan vastakkaisiin huoneisiin. Säätilan siis ikkunasta pystyi tarkastamaan, muttei mitään muuta. Verhot piti pitää kiinni, koska tosiaan toisista huoneista oli aika esteetön näkymä huoneeseemme. 




Pitkän ajomatkan jälkeen rentouduimme huoneessa hetken, ennen kuin siirryimme alakerran ravintolaan illalliselle. Täydet pojot siitäkin pienelle ravintolalle. Alkuun sain mittatilaustyönä tehdyn erittäin hyvän alkudrinkin tilatessani jotain "pientä ja kirpeää". Ruoka oli todella maukasta ja sitä oli runsaasti, niin että kaikkea ei edes jaksanut syödä. Jälkiruuan jouduimme tällä kertaa skippaamaan, koska tulimme kaikki niin täyteen. 



Ruuan päälle me saunaintoilijat menimmekin sitten nauttimaan löylyistä oman huoneen rauhaan. Sauna tuli onneksi laitettua päälle jo ennen ravintolaan  menoa, sen verran suuri tila kun oli niin siinä kesti hetken lämmetä. Pitkä tovi siinä saunottiin ja viilennyttiin ihanissa sadevesisuihkuissa, ennen kuin maltettiin lopetella ja siirtyä nukkumaan. 




Aamupala oli melko peruskauraaa, mutta pekonit ja munakokkelit kyllä löytyi, josta ehdottomat peukut hotellille. Sängyt olivat oikein hyvät, ja tyttökin nukkui tyytyväisenä omassa rauhassaan lisävuoteessa. 
Kaiken kaikkiaan siis jos Forssaan on yön yli asiaa, kannattaa ensimmäiseksi kurkata Scandicin sviitin saatavuus! 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kahdeksantoista kertaa

Lauseen jatkeita...


En ymmärrä...miten kevät tuli taas näin äkkiä!
Seuraavaksi ajattelin...imuroida "sunnuntai-imuroinnit" eli nopsasti suurimmat moskat pois. 
Viimeaikoina...olen lukenut paljon. 
En osaa päättää...mitä haluan isona tehdä.  



Muistan ikuisesti...lapsen syntymän. 
Päivän paras juttu...on se, että sain muutamia rästihommia tehtyä pois mieltä painamasta. 
Noloa myöntää mutta...minun pitäisi todella petrata englannin ja ruotsin -kielien taitojani varsinkin työelämää silmällä pitäen. 
Viikko sitten...taisi olla melko samanlainen sunnuntai kuin nytkin - nukuttiin myöhään, syötiin rauhassa aamupalaa, puuhailtiin kotihommia ja illalla saunottiin. 


Kaikista pahinta on...maailmanloppu.
Salainen taitoni on...nostaa vain toista (vasenta) kulmakarvaa. 
Jos saisin yhden toiveen se olisi...onnellinen loppuelämä. 


Minulla on pakkomielle...crispy-suklaisiin. 
Söin tänään...tuorepastaa, kanaa, jalopenoja ja salaattia. 
Ärsyttävintä on...kun tekee työnsä hyvin mutta lusmuilijat "vetävät välistä". 
Minusta on söpöä...kun lapsi nukkuu. 
Hävetti...todeta etten ole nyt hyvä käsimalli huonojen kynsien vuoksi. 
Olenko ainoa, jonka mielestä...auringossa makoilu on vielä cool? (Huom. tiedostan terveysvaikutukset mutta nautin silti yli kaiken auringosta.)