keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mukavaa vuoden vaihdetta!

#muistasuojalasit


Somessa näyttää olevan tänään vallalla #muistasuojalasit -kampanja, johon enemmän kuin hyvin sopii viime uudenvuodenillan kuva silloisesta 4-vuotiaasta :D
 
Viime vuodenvaihde juhlittiin muuten vesisateessa - olisipa tänä iltana edes satamatta, koska suunnitelmissa on naapuruston kesken pystyttää nuotio ja tunnelmoida iltaa siellä.
 
Blogeissa on viime päivät nähty erilaisia listauksia vuodesta 2014, minä en nyt varsinaisesti sellaista pysty tekemään kun bloggaaminen on aloitettu vasta marraskuussa - vuosi 2014 oli meidän perheelle suht rauhallinen ja jopa tavallinen, mitään kovin mullistavaa ei tapahtunut. Pari kertaa pääsimme ulkomaille asti (keväällä Turkissa ja kesällä Ruotsissa), kesä jäi mieleen ihanan helteisenä ja syksy kiireisenä. Nyt jäämme innolla odottamaan, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Muutaman toiveen taidan illalla ilmoille heittää rakettien loisteessa!
 
Hauskaa ja turvallista uudenvuodeniltaa!


Revontulet

Tapaninpäivän iltana


Tapaninpäivän iltana saimme nauttia melko harvinaisesta näystä kaupungissa - revontulet valtasivat taivaan noin puoleksi tunniksi. Kuvat ovat huonoja räpsäisyjä kännykällä, mutta tulipa kaunis näkymä edes jotenkin tallennettua.
 

 
 
 Toivottavasti saamme nauttia revontulista vielä uudelleenkin talven aikana!


tiistai 30. joulukuuta 2014

Lahjoista

Mitä saimme ja annoimme?


Meillä oleellisena osana jouluun kuuluu lahjat. Pyrimme maltillisuuteen, mutta aina sitä aatonaattona havahtuu pakettien määrään... minä kun tapaan ostella sopivia lahjoja pitkin vuotta, alennukset hyödyntäen. Tänä vuonna tosin onnistuimme mielestäni erittäin hyvin, niin että lahjoiksi valikoitui vain oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista, ei mitäänsanomatonta krääsää.
 

 
Lahjat muuten pakkaan nekin tapetin jämiin tai erinäisitä pakkausmateriaaleista säästettyihin silkkipapereihin - joulupaperia en ole ostanut moneen vuoteen. Tänä vuonna osa paketeista käärittiin nostalgiseen, varmaan ainakin 30 vuotta vanhaan tonttupaperiin, jota löytyi mieheni mummolan vintiltä paksu rulla.
 


 
Itse sain tänä jouluna lahjaksi toivomaani Iittalaa, neljä shampanjalasia ja dekantterin. Valitsen joka vuosi joulumarkkinoilta uudet nahkahanskat, nykyään muuten aina pitkävartiset - ihanaa luksusta kun ranne ei näy. Paketoin muuten itse omatkin lahjani...näin romanttista meillä. Mieheni ei lahjoista (eikä joulusta) juurikaan piittaisi, joten niiden hankinta on oikeastaan täysin minun hommani. Saan myös siis itse valita mieleiseni lahjan, vaikka mukavaahan se välillä olisi myös saada jokin yllätys :)
 
Saimme yhdessä myös uuden paistinpannusarjan, kynttilöitä, suklaata ja hieman rahaakin. Ja joka jouluun kuuluu tietenkin uusi yöasu!
 
 
Miehelleni valitsin Kalevala Korun miehen ääni -solmioneulan. Ei sillä, että meillä olisi pukujuhlia usein, mutta hänellä on ollut vain kullanvärinen rihkamaneula (yök) tähän mennessä, ja koska olen aikoinaan saanut huomenlahjaksi Naisen ääni -kaulakorun, sovimme nyt sitten juhlissa asusteiden suhteen yhteen.
 


Tyttöselle olemme aina itse ostaneet vain ihan muutaman lahjan - hän saa kuitenkin lahjoja eniten, enkä pidä siitä että lapsesta asti totutaan aivan valtavaan pakettien määrään. Bongasin lasten Trunki-matkalaukun hyvästä alennuksesta syksyllä, joten se lähti lahjapakettiin heräteostoksena. Olen kyseistä matkalaukkua tuumannut ostettavaksi jo aiemminkin, kunpa vain pääsisimme pian käyttämään sitä tositoimissa ;)
 
Lisäksi hän sai barbin, kuvassa olevan nuken, kirjoja, pari dvd:tä, Rörstandin Eemeli-sarjaan kuuluvan mukin (keräämme niitä, Pepit ovat jo koossa), Sylvanian Families -leikkikentän, Lego Friensejä ja tietenkin vaatteita, karkkia ja rahaa, jolla todennäköisesti ostamme hänelle suksipaketin.
 
Antamistamme lahjoista isovanhemmille perinteisesti kuoriutuu lasten kuvista koottu seinäkalenteri. Isommille lapsille ostimme mm. paistinpannun, teltan, meikkejä ja lahjakortteja paikallisiin liikkeisiin.
 
Nyt joulusta on jo melkein viikko, ja lahjat alkavat löytää paikkansa. Nyt lupaan, että tämä oli viimeinen jouluaiheinen postaus tälle vuodelle :)
 
Seuraavaksi suuntaankin uudenvuodenillan tarjoiluiden kimppuun!





maanantai 29. joulukuuta 2014

Ulkoilua!

Ja soppaa


Olemme viikonlopun aikana jo vähän ulkoilleetkin; kahtena päivänä tehty puukökkää eli ajettu polttopuita liiteriin, ja eilen illalla käväisimme ekaa kertaa jäällä. Luistimet puki vain #5vee, mutta tänään sain omat luistimeni jo varastosta lämpenemään - ehkä huomenna siis muutaman vuoden tauon jälkeen löydän myös itseni jäältä.
 
Tänään kävimme myös aamupäivän auringonpaisteessa reippailemassa jäällä ja leikkikentällä. Pirteän ulkoilun jälkeen kuuma keitto maistuu kyllä parhaimmalta!
 

 

 

 
Keittona tällä kertaa jauhelihakeittoa, johon lisäsin tänään vielä extrapussin keittojuureksia, jotta sain siitä eilisen jäljiltä vielä vähän ruokaisampaa. Kyytipojaksi keksejä ja juustoja, nekin tietenkin vielä joulun jäänteitä.
Huomenna meillä taidetaankin syödä porokeittoa!

Valoa!

Tapaninpäivänä


Tapaninpäivä oli joulun päivistä ensimmäinen, kun otin todella rennosti. Nukuimme aamulla yhdeksään saakka (sitä paitsi saimme nukkua yömme todella rauhassa koska #5vee halusi nukkua mummon kanssa), ulkoilimme hetken aurinkoisena aamupäivänä, ja ruuan päälle vedimme kaikessa rauhassa vielä noin tunnin nokkaunet :) Illansuussa jouduimme kuitenkin lähtemään kotia kohti, lähinnä ruokaa täynnä olevan jääkaapin vuoksi - milloin opin ostamaan tarjottavaa edes suurin piirtein sopivan määrän?!
 
Kettu vieraisilla




 
Maaseudun joulussa on ihan oma tunnelmansa! Haaveissa onkin joskus lähteä koko jouluksi vaikkapa mökille - kyllä kait sekin aika joskus koittaa.
Jouluaiheiset postaukset lienevät nyt tässä. Tai kukaties esittelen vielä hieman lahjojamme - kunhan saan ne kuvattua!
 
Minulla jatkuu loma vielä reilun viikon, töihin ja hoitoon vasta loppiaisen jälkeen. Muutamalla lomapäivällä saikin tähän ihanan kahden viikon vapaan, joka kyllä tulee kiireisen syksyn jälkeen varsin tarpeeseen. Aiomme nyt vain olla ja nautiskella, ilman sen kummempia suunnitelmia.
 
Hyvää alkanutta viikkoa!


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ja vielä joulusta

Joulupäivänä


Joulupäivänä kokoonnuimme perinteisemmän joulupöydän äärelle mieheni vanhemmille. Söimme hyvin ja vietimme muutaman tunnin yhdessä. Illaksi ajelimmekin minun kotiini jatkamaan joulun juhlintaa siellä.
 



 
 
Lokoisaa sunnuntaita!


lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulumuisteloita

Jouluaatto

 
Blogit näyttävät täyttyvän joulun kuvista, ja onpa minullakin tarkoitus tehdä vielä muutama postaus tästä juhlasta, ennen kuin on aika siirtyä muihin aiheisiin!
 
Vietimme tänä vuonna aattoa kotona. Meidän perheellä on aika monta liikkuvaa osaa joulun järjestelyissä, voisipa joskus laskea kuten Hjallis Harkimo aikoinaan, montako ihmistä vaikuttaa joulun viettoomme. No, nyt siis saimme sovittua niin, että olemme aaton kotosalla.
 
Jouluaatto alkaa aina heti aamulla joulusaunalla, tapa joka periytyy minun lapsuudestani. Niinpä tänäkin vuonna olimme jo kahdeksan jälkeen löylyissä!
 
 
Aattona meille kokoontuivat miehen lapset, yksi vävypoika, koira ja miehen vanhemmat. Söimme kello yhden jälkeen "kevyen joululounaan", joka osoittautui kuitenkin melko täyttäväksi... :)
Tarjolla oli perinteisen kinkun ja rosollin lisäksi muun muassa poromoussekrustadeja, lohimoussea saaristolaisleivällä ja juustotarjotin. Laatikoita meillä ei tarjota lainkaan, koska niitä saa sitten mummoloissa ihan riittämiin. Jälkiruuaksi riittivät vallan mainiosti suklaakonvehdit. Tarkoitus oli myös pitää ruokailu hieman kevyempänä versiona, koska ainakin miehen lapset suuntasivat vielä toiseen ruokapaikkaan illaksi.
 





Lisäsin vain osaan lohimousseleivistä mätiä, koska en ollut varma pitävätkö kaikki siitä.


Tämän graavilohialkupalan ohjeen jaoin jo täällä.

 
Pukki oli tilattu jo puoli kolmeksi, jotta kaikki ehtisivät pukista nauttia. Jaoimme lahjat ja ennen viittä talo jo hiljeni ja jäimme kolmistaan viettämään loppuiltaa. Pelailimme ja leikimme #5veen uusilla leluilla, siinähän se aattoilta menikin mukavasti!
 
Jouluasuna Seppälän jumpsuit
 
Kuusen koristelusta sen verran, että mielelläni koristelisin sen vain valoin, lippunauhoin ja olkikoristein, mutta ymmärrettävästä syystä se aika on vielä edessä päin :)
 
Joulu jatkuu vielä joulupäivän ja tapaninpäivän postauksilla, sitten lupaan siirtää tämän aiheen tuonne ensi vuoden syksyyn!
 
Mukavaa lauantai-iltaa!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Tervehdys

Jouluaattona


Niinhän ne joulukiireet veivät mennessään, eikä blogiin ole muutamaan päivään ehtinyt. Nyt on aika huoahtaa, ja alkaa nauttimaan joulun tunnelmasta. Muutaman kuvan muodossa haluan toivottaa kaikille ihanaa joulua!
 


 
 
 


lauantai 20. joulukuuta 2014

Alkupalavinkki

Graavilohesta


Järjestimme työpaikan pikkujoulut nyyttäriperiaatteella, ja lupasin tehdä jotain kalasta. Googlettelin sitten aikani uusia ideoita, kunnes bongasin tämän vinkin graavilohesta alkupalana.
 


Tarvitset siis graavilohta, tilliä, jouluomenaa, kapriksia ja sitruunan mehun. Kuvasta puuttuu pippuri, itse laitoin mustapippuria.
 
Ainekset pilkotaan ja sekoitetaan. Maku oli aluksi aika kirpsakka, mutta tekeydyttyään yön yli jääkaapissa maku parani huomattavasti.  
Työpaikalla käytiin tarjoiluun kertakäyttöisiä snapsilaseja, mutta joulupöytään aion asetella tätä pieniin kristallipikareihin.
 




perjantai 19. joulukuuta 2014

Perjantaisapuskaa

Lohipasta

 
Perjantairuuaksi valmistui nopeasti lohipasta, valmiista suikaleista, ruokakermasta ja simpukkapastasta (jostan syystä simpukkapasta on parasta lohikastikkeen seurana).
 
 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Paketti

Syntymäpäivänä


Meillä kolmen hengen sakilla kaikki juhlat ajoittuvat noin kahden kuukauden sisään, äitienpäivää lukuun ottamatta. Lahjojen suhteen siis pääsee helpolla suurimman osan vuodesta!
 
#5vee on jo innokas paketoija, tässä taidonnäyte iskän syntymäpäivälahjasta!
 


Parasta on se, että pääsee joka tapauksessa itse avaamaan paketin!
  
Miehelle on tunnetusti haastavaa keksiä lahja, varsinkin tälle meidän omalle. Tällä kertaa pakettiin sujahti uudet uimahousut, vanhojen ollessa jo vähän perstuneet.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Tunnelmakuvia

Jouluinen koti


Tässä jälleen ja vielä muutama tunnelmakuva jouluisesta kodista. Jos ei vielä ole selvää, kyllä, olen jouluihminen ja se on mielestäni vuoden tärkein juhla. Onneksi nykyään minulla on tyttö tunnelmointikaverina, koska mies ei niinkään näistä jouluhössötyksistä piittaa.
 


 
 
Viikon kuluttua tähän aikaan on jo aika alkaa hiljentymään pyhien viettoon!


maanantai 15. joulukuuta 2014

Hernekeitto

Anopin tapaan


Meillä syödään muutamia kertoja talvessa anopin tekemää hernekeittoa (ehdottomasti muuten talviruoka!). Lisään keittoon sinappia ja paahdettua sipulirouhetta.
 


Mukavaa joulunalusviikkoa!


lauantai 13. joulukuuta 2014

Glögi

Se talven juoma


Glögiaika alkaa meillä jo lokakuussa ja jatkuu suurin piirtein helmikuulle. Glögi on yksi #5veenkin lempijuomista. Juomme ihan tavallista kaupan glögiä, joskin bongasin juuri hyvän kuuloisen vaalean glögin ohjeen, jota voisi kokeilla.
 
 
 
Glögilaseina käytämme joko Irlannista matkamuistona tuomiani Irish coffee -laseja tai näitä jo lapsena kapioiksi saamiani Nuutajärven Apila-kuppeja. Kahvia en osaa niistä juoda, vain teetä tai glögiä.
 
 
 
Leppoisaa lauantai-iltaa!