keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Atlantica Aeneas Resort

Hotellimme Kyproksella


Hotelliksemme Kyproksella valikoitui Atlantica Aeneas Resort täysin kahdesta syystä:
1. Halusimme tällä kertaa huoneen, josta on suora allasyhteys
2. All inclusive 

Melkoinen kompleksihan tuo hotelli oli, mutta suuresta väkimäärästä huolimatta kaikki sujui mielestämme ihan jouhevasti ja hyvin. Meidän huone oli rauhallisemmalla alueella hotellin peräosassa (henkilökunnan saattaessa meitä tulopäivänä huoneeseen vähän jo ihmetytti minne peräkömmeliin meitä viedään...), lähellä lasten allasaluetta. Samaa uima-allasta kanssamme käytti vain muutama huone, joten välillä saimme olla altaallakin ihan vain omin päimme - luksusta! 








Kaikki hotellin huoneet on remontoitu viime talvena, joten huone oli siisti. Etukäteen vähän jännitti, miten sopudumme pelkkään yhteen huoneeseen, kun yövymme aina huoneistohotelleissa - ihan hyvin viikko sujui pienemmistä tiloista huolimatta. 

Terassilta alkoi siis suoraan allas, voi mitä ylellisyyttä! Terassi itsessään oli melko pieni eikä siellä ollut kuin pöytä ja kaksi tuolia. Aurinkotuoleille pyrähdettiin siis joko altaan kautta tai ovesta kiertäen. 

Hotellin uima-allasaluetta mainostetaan Euroopan suurimpana - pääallas on kyllä iso, mutta tämän suurimman tittelin se varmaan saa siitä, että eri allasalueet ovat kaikki jonkin näköisessä yhteydessä toisiinsa. Pääaltaalla ja lasten altaalla vietimme myös aikaa, mutta muut alueet saivat jäädä niiden läheisyydessä asuvien käyttöön. 





Allasbaareja hotellissa on kolme, ja yksi niistä olikin ihan meidän vieressä - kätevää hakea kylmää vettä, sekä tietenkin muutamia drinkkejä päivän aikana! Allasbaari meni kylläkin kiinni siinä viiden maissa, joten sen jälkeen olimme hotellin pääbaarin varassa. All inclusive tarjonta oli ihan riittävä, jopa kuohuviini kuului valikoimaan. Siihenkin tosin näköjään voi kyllästyä, alkupäivien jälkeen pidinkin siitä taukoa niin että vasta viimeisenä iltana nautin lasillisen!

Ruokatarjonta hotellissa oli aivan valtava - niin, että aamiaista nautimme vain kahtena ensimmäisenä aamuna, lopun lomaa skippasimme aamiaisen ja pärjäsimme hyvin lounaaseen asti mm. hedelmillä. Ruuhkaisimpaan aikaan ravintolassa saattoi olla vähän hässäkkää, mutta varsinaisia jonoja esimerkiksi ei juurikaan ollut. Kävimme myös usein syömässä kiireisimmän ajan ulkopuolella, joten melko rauhassa saimme lounastaa / illallistaa. Pari ekaa päivää taisimme syödä itsemme vähän ähkyyn, sitten opimme ottamaan oikeastaan vaan sen minkä söimmekin - muutamia maisteluita lukuun ottamatta. Varsinkin salaateissa oli monesti outo sivumaku, joten loppuviikosta taisin jättää ne jo kokonaan väliin. Mutta ruuasta ei mitään moitetta! 


Hotellista löytyi myös kauppa, spa, kuntosali, parturi, mutta nämä jäivät nyt meiltä testaamatta. Iltaisin oli isolla ulko-ohjelma-alueella ohjelmaa, aina ensin muutama tunti lapsille suunnattua discoilua jne. Sieltähän meidät joka ikinen ilta löysi, tyttö nimittäin ihastui ikiajoiksi ohjelmiin, vaikka ne (varsinkin biisit) toistivatkin itseään. Meitä vanhempia alkoi loppuviikosta jo vähän ärsyttämään ;) Illemmalla ohjelma jatkui enemmän aikuisille suunnattuna, mutta harvoin jäimme sitä katsomaan, koska yleensä olimme jo melko sippejä siinä yhdeksän kymmenen maissa! Päivät auringossa ja täysi maha, siinäpä yhdistelmä...nukuimmekin lomalla sellaisia 10-12 tunnin yöunia. 




Hotellivalinnaksi Nissi Beachin läheisyyteen voin siis suositella Atlantica Aeneas Resortia, mikäli lomaltaan hakee helppoutta, hyvää ruokaa ja rentoa hotellielämää. 

Nyt on aika sanoa heipat marraskuulle! Blogi siirtynee tästä yhden kotimaan reissun jälkeen joulunodotustunnelmiin!

tiistai 29. marraskuuta 2016

Kypros

Kuvia ja muutama sananenkin


Hip hei, olisikohan jo aika muistella kesälomaa ja matkaa Kyprokselle?...
Tätä matkaahan odotettiin koko viime talvi - olen varannut matkan todella hyvissä ajoin viime syksynä, koska selvää oli että kesälomavuoromme on kesäkuussa ja toisekseen halusimme juuri tietyn tyyppisen matkan, eli huoneen suoralla allasyhteydellä. Matka oli toki huomattavasti tyyriimpi kuin normaalit etelänmatkamme, vielä kun otimme mukaan all inclusiven. Joka euron väärti matka kyllä oli!
Kyproksen terävä kärki erottuu ihmeen hienosti lentokoneesta!

Heti ensimmäisenä iltana piti päästä katsomaan rantaa.




Lähdimme reissuun heti loman alkuun sunnuntai-iltapäivänä, yöpyen jälleen Pilotti-hotellissa varhaisen aamulennon vuoksi. Kyprokselle lentää neljä tuntia, mukavan lyhyesti, niin että olimme perillä jo puolen päivän jälkeen. Bussimatka Larnacan kentältä Nissi Beachille kesti vajaan tunnin. Huoneen saimme nopeasti, mutta laukkuja sen sijaan saimme odotella varmaan pari tuntia - onneksi olin pakannut tytölle uikkarit käsimatkatavaroihin ja niinpä hän pääsi heti pulikoimaan, suoraan omalta terassilta siis! :) Kerron hotellista tarkemmin omassa postauksessaan. 
"Pikku" heinäsirkka.

Meidän oma allas



Päivämme Kyproksella täyttyivät altaalla loikoilusta, syömisestä (ruokaa ja vaihtoehtoja riitti!), auringon palvonnasta ja muutoin vain oleskelusta - upeasta hotellista ja all inclusivesta ei ole muuta huonoa sanottavaa kuin se, että eihän meitä juurikaan saanut hotellikompleksista irtautumaan! Tien toisella puolella sijaitsevalla upealla Nissi Beachilla vietettiin aikaa kahtena päivänä ja Agia Napan keskustassa käytiin pyörähtämässä yhtenä päivänä. Agia Napa oli muuten pienoinen pettymys, odotin vähän enemmän mutta keskusta oli jopa yllättävän pienikin. 






Loma oli pitkä, eli kahdeksan päivää, koska pituutta lisäsi se, että heti ensimmäisenä päivänä olimme niin hyvissä ajoin perillä ja viimeisenä päivänä lähdimme hotellista vasta puoli kymmeneltä illalla - kerrankin näin päin! Viimeiselle päivälle en onnistunut varaamaan meille enää päivähuonetta (kannattaa varata heti matkavarauksen yhteydessä!) vaan jouduimme luovuttamaan huoneemme normaalisti kahdeltatoista ja viettämään päivän yleisissä tiloissa (koko päivä altaalla siis!). All inclusive oikeus oli voimassa lähtöön saakka, joten ruokaa ja juomaa saimme riittämiin loppuun asti. 



Illat kuluivat hotellin lasten ohjelmia seuratessa :)

Aah, auringonpaiste, allas ja Mojito!


Paluulento oli siis yölento, ja se kuluikin lähinnä torkkuen. Aamuyöstä Suomeen päästyämme suuntasimme vielä nukkumaan Pilottiin ja myöhemmin päivällä, joka siis oli jo tiistai, palasimme VR:n kyyditsemänä kotiin. Ihana, auringontäyteinen lomamatka, jota ilman en kyllä olisi Suomen viime kesästä selvinnyt kovinkaan hyvillä mielin...
Oli se kyllä täyden kympin loma! 


maanantai 28. marraskuuta 2016

Keskinkertaisia

Kirjoja


Tässä taas kaksi luettua kirjaa, jotka tosin olivat aika, noh, jopa vähän tylsiä. Eivät siis nousseet tämän vuoden lemppareiksi, mutta kunhan nyt tuli jotenkuten kahlattua läpi. 

35. Pentti Sydänmaanlakka: Älykäs julkinen johtaminen

Teoriaa julkisesta johtamisesta ja ideoita sen kehittämiseksi. Sinällään ihan hyvä tietokirja, tuli kerrattua jo tiedossa olevaa ja saatua uuttakin tietoa. Kirja tukee jonkin verran nyt meneillään olevia johtamisen opintojani. 

36. Eckhart Tolle: Uusi maa

Uusi maa ei sykähdyttänyt niin paljoa kuin lukemisen aloittaessani kuvittelin. Osaksi kirja oli jopa vaikealukuista ja "meni vähän yli". Saa nähdä miten käy Läsnäolon voiman kanssa, jota olen juuri aloitellut. Sehän kuitenkin taitaa olla se Tollen kuuluisin. 

Voi olla että jatkan kirjojen luettelua vielä ensi vuonnakin, sillä huomasin Seinäjoen kirjaston Suomi 100-vuotta haasteen: Sata luettua kirjaa! Siinäpä onkin tavoitetta kerrakseen, mutta sitten kyllä luettelen kaikki lasten kirjatkin, joita tulee vielä iltasaduiksi luettua. Juuri nyt on meneillään Vaahteramäen Eemeli :) Kiva kun nyt luetaan jo noita paksumpiakin kirjoja. Eemelin jälkeen ajattelin ehdottaa Peukaloisen retkiä, koska niistä tyttö ei tiedä vielä mitään! 

Mukavaa maanantaita!

lauantai 26. marraskuuta 2016

Hämärän hyssyssä

Terveisiä mökiltä!


Saavuimme eilen viettämään pidennettyä viikonloppua mökille. Tänä aamuna heräsimme todelliseen hämärän hyssyyn, joka kuvassa on jo vähän valkeutunut. Lumi on satanut yön aikana, tänään siis taitaa olla lumiukon teon vuoro! 

Tarkoitus oli kuvailla viikonlopun aikana mökkikuvia, mutta kameran laukusta kaivettuani huomasin, että olin jättänyt akun laturiin kotiin... se niistä kuvista, mutta onneksi puhelimella saa edes jonkinlaisia otoksia kuvattua. 

Hyvää viikonloppua!

tiistai 8. marraskuuta 2016

Hyvän mielen kirjoja

33 ja 34


Lukutahti on jostain syystä nyt hidastunut ja monta kirjaa on aivan liian kauan keskeneräisinä odottamassa sopivaa hetkeä. Saas nähdä saanko 40 kirjaa täyteen vuoden loppuun mennessä!

33. Sanna Wikström: Hyvän mielen reseptit
Lyhyitä oivalluksia elämästä ja ohjeita arkeen. 

34. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kirja, jota en tiennyt tietokirjaksi. Kertoo mielenkiintoisesti Japanista ja japanilaisuudesta. 

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sunnuntaita!

Muutama kuuluminen


7-vee synttärit on vietetty, kakkuteemana tällä kertaa keiju. Upea kakku taas olikin! Viikolla käväisin yhden yön reissulla Helsingissä kouluttautumassa. Eilinen ilta sujui mukavissa merkeissä lapsen kummiperheen kanssa saunailtaa viettäen. Tänään sää näyttää niin kivalta, että nyt taidetaan pukea lämpöistä päälle ja suunnata hetkeksi pihalle! 


Mukavaa sunnuntaita!