tiistai 17. marraskuuta 2015

Kaverisynttärit

Peppi -teemalla


Peppiteemaiset kaverisynttärit järjestettiin viime viikolla kymmenelle kaverille. Aikaa oli varattu kaksi tuntia, joka onkin aika maksimi näin kotona sisällä järjestettäville synttäreille.
Tilasin netistä juhlapaketin, jossa tulivat lautaset, servetit, mukit, pillit, lahjapussit ja ilmapallot. En ole oikein innostunut tuosta tavasta lahjoa vieraat, mutta ainakin tällä kertaa he saivat lahjapussit mukaansa. Pepin isä Efraim Pitkätossu oli nimittäin jättänyt lapsille kirjeen, jossa hän kertoi piilottaneensa aarteen vihjeiden avulla löydettäväksi. Vihjeitä seuraamalla he sitten löysivät aarrearkun, jossa oli jokaiselle oma pussillinen kultakolikoita! Tämä tuntuikin olevan mieleinen ohjelmanumero (ja varsinkin kultarahat saivat huikean vastaanoton!), joskin muutamalle levottomalle vihjeitä oli muutama liikaa eivätkä kaikki jaksaneet keskittyä loppuun saakka.
 




 
Tarjolla ei ollut lainkaan kakkua, vaan järjestimme, kuten Peppikin, lettukestit. Lettuina oli kylläkin vohvelit, ja yhtenä ohjelmanumerona oli se, että jokainen sai koristella vohvelinsa haluamallaan tavalla. Jännä huomio oli se, että pojat jaksoivat värkätä ja miettiä koristeita huomattavasti enemmän kuin tytöt, tässä yksi taidonnäyte:

 
Lettupiknikin olin järjestänyt keittiön lattialle, jossa tuntuikin olevan hauskaa syödä. Muuta järjestettyä ohjelmaa ei ollut, olin kyllä varautunut muutamaan kilpailuun tarvittaessa, mutta hyvin lapset viihtyivät myös omien leikkiensä parissa. Tulostin myös Peppi-aiheisia värityskuvia ajankuluksi, ja niitä muutamat tytöt hetken värittelivätkin. Nämä olivat ensimmäiset kaverisynttärit, ja ne kyllä menivät hyvin ja sankarikin oli iltaan oikein tyytyväinen!
 
Itse Peppi on jo jonnekin hävinnyt...


Ja tältä näytti illan päätteeksi :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti