keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Peppersack

Ravintola Tallinnassa


Googlailun perusteella varasin Tallinnasta yhdelle illalla pöydän Peppersack-ravintolasta. Ravintola sijaitsee vanhassa kaupungissa, ja on yksi näistä Tallinnan keskiaikaisista ravintoiloista. Varauksen päätin tehdä luettuani ravintolassa esitettävästä jokailtaisesta miekkailunäytöksestä, joka on varsinkin lasten mieleen.

Ravintola on hienosti sisustettu vanhalla tyylillä, ja henkilökunta on pukeutunut teeman mukaisesti. Alkupaloiksi tilasimme lajitelman erilaisia lihoja ja verileipää. Itse valitsin pääruuaksi karitsaa, mies puolestaan jonkin pihvin, en kyllä kuvastakaan enää muista minkä. Lapsi söi lasten listalta, mitäs muutakaan kuin lohkoperunoita ja nakkeja...
Jälkiruuan nautin ainoastaan minä, suklaakakkua, joka kyllä ei ehkä ainoana ruuista täyttänyt odotuksia.


Miekkailunäytöksestä tultiin varoittamaan meitä hieman etukäteen, ja koska olimme syömässä erillisessä huoneessa oli meitä (ja mahdollisesti muita lapsiperheitä) varten jopa jätetty pääsalista tyhjä pöytä. Näytös oli kyllä hauska ja viihdyttävä vaikka kaikkia vuorosanoja emme ymmärtäneetkään.
Muut Tallinna -aiheiset postaukset täällä ja täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti